luopioinen

kammarissa on hiljaista
poika makaa hetekassa, katsoo vanhaa leffaa

keittiöstä kuuluu puheensorinaa
mamma och tanten snackar och skrattar
mutta kammari vaikenee
ruudusta vuorosanat laskeutuvat huoneeseen
poika kasaa sanan sieltä, toisen täältä

ulkona on valoisaa, ei niin kuin kotona
missä yö on musta ja tulee nopeasti
saunan edustalla istuu eno
hikisenä, höyryävänä
hengitys puhkuu vihreän verkon läpi

poika kääntyy istumaan, hetekka narisee
i denna sängen sover husbonden
niin, hän on kohta iso poika jo

elokuvassa joukko isoja poikia
heittelee lumipallolla yksinäistä
yksinäinen on surullinen, tyttö kadoksissa
ihan kaikkea ei ymmärrä

elo ihmisen huolineen ja murheineen
lattian sanat tiivistyvät, kiipeävät pojan päähän
väliaikaista kaikki on vaan
kyynel vierähtää silmäkulmasta
det tror jag inte! det tror jag inte!