sumussa

Ja mikä sittenkään oli tärkeää?
kaste hiipii     korsien ylpeyteen
männikkö          kukkulan laella
ei uskalla               väistää katsetta

hiipivä aavistus muinaisen meren
surullisesta tuulesta, ryskyvistä mannerlaatoista
selkänsä kääntäneet järkkyneet vuoret

Pilvet ovat laskeutuneet, haukkaavat metsät
ja pellot tummaan, ammottavaan kitaansa:
silti ei muurahaisten todistus lakkaa

Katse liukuu luoteeseen, värisen
kuin ensimmäistä kertaa
Vaikka kuusien tuijotus
vaikka varisten vaitonaisuus

Tuli&Savu 4/1998