happy x-mas

siirtymä vuonna 1942

Pont-à-Mousson, leirin sivustalla metsä, joka laulaa öisin.
Paaluissa roikkuvat miehet
olkapäät sijoiltaan he valittavat hiljaa
kauhistuttavaa ulvontaa sydänyönnä.

Yksi kerrallaan he siirtyvät kivun tuolle puolen
ja tuuheat oksat nousevat vaivihkaa
pilvien joukkoon, miehet ovat vapaat.
Metsän lautta ajelehtii merelle.

Pohjois-Atlantti, suuntana Glasgow,
rahtilaiva eksynyt saattueesta, myrskyn heiluri,
yötä ja pärskeitä ei erota toisistaan.
Miehistö on tehnyt kaiken voitavan
kansilasti huuhtoutuu mereen
enää voi vain rukoilla, rukoilla
jos muistaa.

äkkiä kaikki on tyyntä, hiljaista
meren pinta sulaa tinaa.
Hiljaisuus soi
kuin nuolen vapauttanut jousi.

Kerberos 3/2002

Ylös alas, ylös alas

taiteen totuudesta vai totuuden taiteesta?

Kirjoittajatreffien Kalle otti taannoisesta kirjoituksestani täkyn ja samaisen foorumin Aija puhuu nyt kirjoittamisen opetuksesta. Mielenkiintoisia pohdintoja, kummallakin. Itseäni kiinnostavat erilaiset kaunokirjallisuutta rönsyävät blogit, joissa pääpaino on omissa teksteissä. Tuossa linkeissäni jo muutama onkin, äskettäin kävin vilkaisemassa Harrin ja Eevan tuotoksia.

Mutta asiaan. Katsoin alkuviikosta Suuren performanssin, jota luonnehditaan komediaksi nykytaiteesta. Kokemus jäi hienoista näyttelijöistä huolimatta laimeaksi. Jos haussa oli satiiria, en sitä löytänyt vaan ennemminkin artopaasilinnamaista hörhöilyä. Muutamissa kohdin sentään hymyilytti. Jäin miettimään, että onko käsikirjoitus todella niin huono ettei parempaa jälkeä synny. Harri Mannerin alkuperäinen romaani on kuitenkin saanut kiitettäviä arvosteluja. Tähän (teoksen aiheena olleeseen) postmodernismin käsitteeseen tulen palaamaan myöhemmin. Arvosteluista paljastui myös hieman romaanin taustaa aina Teemu Mäen kiistanalaisesta ja tunteita herättäneestä teoksesta taidekriitikon arvottamisperusteisiin asti. Vaikka eläirakas olenkin, en ota kantaa koska en nykytaiteesta paljoa ymmärrä enkä ole alkuperäistä teosta nähnyt.

360°

Hänellä on vankka katse,
               hän näkee kaikkialle
kaikkiin ilmansuuntiin,
               ei huomaa katsoa ylös
                    ja alas

Taite 1/1999

kaarinan runoja (ja vähän muidenkin)

Suomi lienee kirjoituskilpailujen luvattu maa. Lukuisten yksittäisten kilpailujen joukossa on myös asemansa vakiinnuttaneita, mm. Runo-Kaarina. Tämä kutsu- ja alueellisena kilpailuna aloittanut instituutio on noussut ainakin mediatasolla merkittäväksi. Kilpailun ideana on, että Kaarinan kaupunki kustantaa voittaneen runokäsikirjoituksen.

Mitä sitten tarkoitetaan kustantamisella? Voisiko olettaa, että kirjan kustantaja myös markkinoi teosta jollain tapaa, lähettää automaattisesti näytekappaleet kriitikoille/kulttuuritoimituksiin ja että kirjaa olisi saatavana myös kirjakaupasta ja kirjastosta? Vai kuuluvatko nämä vain kustannusyhtiön toimenkuvaan? (jos nyt enää niidenkään)