seinät ja ehdollistuminen

Ikkunassa roikkuu lakana, makuuhuoneen pahvit.
Kolme kuukautta muutosta, kaikki sikin sokin.
Parvi liukui kellariin, tikkaat nojaavat keittiön seinään.
Kuin ne olisivat olleet siinä aina.
Saara sanoo, että ne ovat tikapuu taivaaseen.
Mutta ei se niin ole.
Ne vievät katolle, joskus, kun on kirkasta

voi nähdä viereiselle raviradalle.
Etenet, vauhti hurmaa. Piiska viuhuu
selässä, silmälaput pitävät tiellä.
Kärryillä istuvat tukat hulmuten isä ja äiti,
hymyilevät kauniisti, katselevat hurraavaa yleisöä.
Kuola valuu ja sinä korskut.

Kirskuu nirskuu naukuu. Ovi repsottaa maalaamattomana.
Kerran tulin kaapista. En nähnyt asioita sisältä enää,

on pimeää ja itkettää, valojuova vilahtaa
oven alta, kuuluu humua ja iloisia pärskähdyksiä.
Satu kuninkaan uusista vaatteista
naurattaa, kirkasotsaiset pikkupojat
pidetään komeroihin lukittuina. Niin naurattaa
kunnes. Verillä sormet
näpräävät rautalankaa.

Talo on vanha, rapina paljastaa rotat.
Likainen ikkuna. Käpy koputtaa.
Onnellinen hiekkatie metsän reunassa,
sateen jälkeen hehkuu, aurinko
kumartaa muurahaispesään. Kuusi
tukahduttaa koivun. Latva syyttää juuria juopoiksi,
juuret latvaa kevytmieliseksi.
Taajaman kasvettua tie unelmoi,
routa rikkoi asvaltin, kasvaa ruoho.

Ikkunalaudalla rai yhteyttää.
Puut huojuvat, pensaat.
Myytit asuvat myllyä neljän tuulen maassa.
Kivet jauhavat ajatuksista maukasta leipää,
sitä annetaan filosofille evääksi.
Hopeisesta maljasta maistaa mielellään,
ensin humaltuu, sitten tulee riippuvaiseksi.
Kiiltää lauseen pitkä peitsi, kulmat kurtistuvat,
hän katsoo myllyä kuin vertaistaan.

Rakennustyömaalla rahisee betoniauto.
Liikenne kohisee. Valot vaihtuvat.
Kaasu pohjaan, ajat autoa kuin elämääsi.
Bussikuski ajaa aikataulua vastaan.
Arvoisat matkustajat, asettakaa panoksenne.
Ruletti pyörii.
Suljen television. Avaan television.
Puhetta pidetään, uteliaat mikrofonit.

Ole hiljaa ja kuuntele! Tällä miehellä
on kynä, ruostunut miekka, jolla piirtää
laajoja kaaria, tahroja ilmaan.
Mutta kieli on tikari, sillä pistetään
kasvoihin syviä, näkymättömiä haavoja.
Keho on jännitetty jousi karkaistu lasi.
Hän on hauska mies, hyvin hauska mies.
Hän luo uuden maailman ja pakottaa sinut muottiin.
Sinulla on nuken hymy. Mamma, mamma!

Joskus kuulen äidin huutavan
syömään, leikki saa loppua.
Hän ei tiedä tikkaista mitään.
Ne ovat rappuset pilven ja sateen jatuulen tulla.
Kutsun niitä päivin öin, jonain päivänä
ne hiipivät luokseni, tiedän sen.

Saara sanoo että olen allegorioiden vanki.
Mutta ei se niin ole.
Olen tämän fyysisen todellisuuden vanki.
Niin kuin pilvet ja sade ja tuuli.