(marijas iela, riga)

Kävelen vanhankaupungin laitaa, sataa
lohduttomasti ja viipyillen, vanha nainen istuu
kadulla, ilmeetön katse & koira sylissä,
ovat suojautuneet läpinäkyvään muoviin.
Sataa niin pahoille kuin rumille:
ruokaympyrä on köyhällä ja rikkaalla samankokoinen.
Tunnustelen taskuni lateja: vasen käsi löytää
50 santimua, oikea ei ole tietääkseen
että sillä saa leipää moneksi päiväksi.

Mutta käsillä ei ole moraalia,
niiden ei tarvitse tietää toistensa tekemisistä.
Kenties kaiken yllä lepäävät suuret kädet
jotka eivät toisistaan tiedä,
jotka kaipaavat myös muuta, jotakin muuta
koskettaa, arasti, luottamuksella.
Silti taivaassa shakkia pelataan
ja sotilaat, niitä riittää.

Eilen paistoi aurinko, Daugava virtasi majesteettisesti.
Kirkon portailla jalaton kerjäläinen nukkui
tyhjä hattu sylissään, sisällä nunna kantoi
kukkakimppua alttarille, turistit ihailivat herran huonetta:
siellä voi etsiä armoa ja lohdutusta,
siellä voi antaa almun vähästään.
Kirkko käänsi miekkansa pilviä kohti.