fragmentteja keveydestä

Milan Kunderalle


                Seison kynnyksellä, kuulen kahden kellon raksuttavan

Mies nauroi, rapsutti partaista totuuttaan, puhui muutaman lauseen onnellisuudesta

                        Ohuita siivuja vain, ohuita siivuja sinusta haluan

Luit kuninkaasta jota mikään ei huvittanut ja loit silmäyksen minuun

                                Kaipaan sinua kuin sateen ropinaa peltikattoon

        Eläimet eivät pyydä anteeksi luita joita jättävät jälkeensä

                Hyväilee meitä aamun letkeys, toivossa nouseva päivä

Kuinka kauniita ovat puut kun lehdet putoavat, kuinka avuttomia kun talvi tulee

                                Ihastumme asioihin jotka yllättävät meidät

        Sinä makaat nurmella ja palvot aurinkoa, minä juoksen sateessa

                        Jos näkisin puun taipuvan takaisin hänen lanteilleen

                Syvällisyys on vain yksi pinnallisuuden muoto

                                Asioissa pidän niiden raikkaudesta

Lumooja 1/2011