jotain lopullista tässä

Jotain lopullista tässä syksyssä.
Katselen pihlajaa, omaa pihlajaani pihalla, on sunnuntai
ja ruskan aika, yhä satuttaa
valo, unessa                 Minä olen Arnea. Kun aikasi tulee, muistatko minua?
                                        Muistatko ottaa minut mukaasi, ainoan jumalasi.
maalitehdas muuttui leipomoksi ja sain potkut,
ties monetta kertaa. Ja sinä, sinä kutistuit vanhukseksi,
torahampaiseksi hirviöksi ja omaksi itseksesi,
                                        Minä olen Arnea. Tulen unohduksen maasta
                                        jossa aurinko on musta ja varjot pitkiä kuin elämä
istuimme hiljaa ja taksi ajoi ympyrää, ympyrää, ympyrää.
Eräs Einstein sanoi aikoinaan,
että ihminen on luonut sellaiset elämän edellytykset
                                        Minä olen Arnea, Emo itse. Minä synnyin
                                        mudasta ja liejusta, vartioin toista varjoanne.
joihin ei evoluutionsa puolesta ole valmis.
Mutta sävel on, basso jytkää, here I go again
on my own, like a hobo I was born to walk alone
                                        Minä olen Arnea. Kun aikasi tulee, muistatko minua?
                                        Ota minut mukaasi, niin minä eksytän sinut.
Kaarnalaivassa kiehtoo sen keveys, virralle
antautuminen, hiljaisuus, sitä kohti kulje
- jos se kääntyy puoleesi.