immateriaalisia oikeuksia

...eli taiteellisten teosten luvattomasta käytöstä

Erään ravintolan ikkunasomistuksessa oli taannoin lainattu - ennen internetin yleistymistä – pieni pätkä runosta tai laulusta. Paikalle sattui heppu, joka oli juuri perustanut runojen tekijänoikeuksia valvovan tahon, ainakin periaatteessa. Hän otti somistuksesta valokuvan joka päätyi oikeuteen asti, jossa langetettiin tekijänoikeusrikkomuksesta muutaman tuhatta mummoa korvausta. Samainen taho luullakseni yritti saada runoille/teksteille plagiontisuojaa musiikin tyyliin, käsittääkseni se olisi toiminut jossain lauseen tasolla. Tämä samainen taho järjesti aikanaan lama-Suomessa maksullisen runokilpailun, jonka pääpalkinto piti olla hyvin mittava. Härskin näytelmän lopputulema oli, että pääpalkintoa ei koskaan jaettu, toiseksi tai kolmanneksi sijoittunut sai murto-osan tuosta luvatusta summasta.

Jokainen kirjallisuutta vähänkään ymmärtävä tajuaa, ettei tekstien yksityiskohtia voi suojata. Kirjallisuuden luonteeseen kuuluu niin lainaaminen, varastaminen kuin matkiminenkin, kirjallisuus ikään kuin keskustelee kirjallisuuden kanssa. Yleensä tätä kutsutaan intertekstuaalisuudeksi. Postmoderni kirjallisuus voi käyttää materiaalinaan mitä tahansa ja muokata tai olla muokkaamatta sitä tarkoituksiinsa sopivaksi. Kukaan itseään kunnioittava kirjailija ei kuitenkaan lainaa isommassa mittakaavassa luovaa tekstiä sanasta sanaan lähdettä tai metodia ilmoittamatta. Siltikin halpahintainen plagiointi on yhä mahdollista, kuten tämä esimerkki osoittaa. Kohteeksi ovat joutuneet Roberto Juarrozin kaksi hienoa runoa minimaalisin muunnelmin, tekijän omaa ovat vain kuusi viimeistä sanaa.

Keräilin jossain vaiheessa hienoja ja vaikuttavimpia vastaan tulleita runoja tarkoituksenani julkaista niitä erillisessä blogissa linkkeineen kaikkineen. Yksikään runoilija tai kirjoittaja ei kieltäytynyt kysyessäni lupaa julkaisemiseen. Hommassa  jäi kuitenkin harmittamaan se, etten koskaan kasvotusten muistanut (kysyä) koko asiaa. Runojen vähäisen määrän vuoksi jätin sitten homman sikseen.

Netti on pullollaan runolainauksia, joihin ei ole kysytty minkäänlaista lupaa. (löytyipä yksi omanikin joukosta, mitenkään imartelevaa se ei ollut joskin miltei odotettavissa) Tämä on tietysti hieman kaksipiippuinen juttu. Joitakin runoilijoita asia ei edes kiinnosta, jotkut saattavat olla ihan ylpeitä lainauksista, mutta löytyy sellaisiakin jotka kieltävät runojensa julkaisun jopa asiallisesta yhteydestä. Fakta on kuitenkin se, että tietämättömyydestä ja piittaamattomuudesta huolimatta niiden netissä julkaiseminen on julkista esittämistä, johon tulee aina kysyä tekijänsä lupa. Riippumatta siitä onko lainaus kirjasta vai netistä, riippumatta onko ©-merkkiä näkyvillä vai ei, riippumatta siitä onko tekijä tavoitettavissa vai ei. Vaan miksipä syytellä tavallista viatonta pulliaista jakamisen ilosta kun suuri suomalainen kustannusyhtiö syyllistyy rikkomuksen sijasta rikokseen eli varkauteen rahaa tahkotessaan.

Kuvien suhteen moni bloggaaja saattaa olla ihmeissään halutessaan sivuistaan ilmeikkäämmän. Omat valokuvat riittävät monasti pitkälle, mutta jos aiheeseen sopivaa ei löydy niin apu voi löytyä ilmaisista kuvapankeista. Lisäksi suuri osa vanhoista taideteoksista on jo menettänyt tekijänsuojaoikeutensa ja jos Wikipediaa on uskominen, taideteoksesta otettu valokuva ei kuulu tekijänoikeussuojan piiriin (korj. arvostelevassa ja tieteellisessä esityksessä). Jos tämäkään ei vielä riitä, niin kuvien riittävä muokkaaminen tekee niistä uusia käyttökelpoisia teoksia, en kylläkään osaa sanoa mikä on riittävää.

Entäpä sitten YouTube ja vastaavat sivustot? Luultavasti tuubia perustettaessa ei ajateltu tuota musiikkipuolta lainkaan. Oireellista on, että videoita poistetaan vasta oikeuksien omistajien vaatimuksesta, vaikka homman pitäisi tietysti mennä niin että lupa olisi ensin. Onko videoista tekijöille taloudellista hyötyä? Ei. Tuleeko videoista musiikin tekijöille tappiota? Ei varmasti. Osa muusikoista jopa käyttää Tuubia mainospaikkanaan. Tilanne on periaatteessa runoihin rinnasteinen. Olen ihmetellyt usein sitä eikö tuota upotusmahdollisuutta voisi liittää ainoastaan niihin videoihin joilla lupa-asiat ovat kunnossa. Vaikka en ole kovin paljoa noita upotuksia käyttänyt, tunnen silti aina pienen syyllisyyden pistoksen niin tehdessäni ja perustelen käytön itselleni promo- tai esittelyasiana. Totuus on kuitenkin se, että rikastan blogiani muiden tuottamalla sisällöllä.

Nämä ovat tietysti pieniä asioita yleensä niin kuumassa tekijänoikeuskeskustelussa, joka liittyy enimmäkseen musiikkiin mutta enenevässä määrin myös toimittajiin ja valokuvaajiin. Sympatiani ovat ehdottomasti muusikoiden puolella, mutta ei musiikkiteollisuuden joka käyttää edellisten oikeuksia keppihevosenaan omien megatuottojensa kasvattamiseen. Pieni huonosti sopiva anekdootti tähän loppuun: Kun Iso-Britanniassa tekijänoikeudet olivat jo 1800-luvulla melko säännellyt niin niiden puuttuminen tai vajavaisuus salli Saksan nousta samaan aikaan teollisuusmahdiksi ohi Britannian, näin ainakin Yle Teeman taannoisen dokumentin mukaan.