lyö lyötyä

lyö lyötyä polvilleen miekalla ritariksi lyö kämmenellä korville leiville rahoiksi lyö rahasta lyömällä lyö yhdellä iskulla kärpästä härkästä ällikällä lyö sälliä salli mälliä lyö pamppua pampulla nuijalla pökköä pesään nyt lyö tyhjää pesässä pesi keväällä eväät syö lyö kukaan kukasta kukkaan maljakko lyö rikki tikki tikitä kello lyö ennätys vedätys ennätä lyömään ensin lyö esim leima otsaan leimaa lyöjä itsesi lyö läpi lyttyyn hynttyyt lyö yhteen yksin käsin kädet käsille lyö hanskat tiskiin kortit pöytään lyö vetoa lyöntiin takaisin lyö nappula laudalta lyö sotilas lähetti ratsua turpaan lyö turbo päälle anna palaa päähän mailalla lyö rystyllä palloa kierteellä lyö kirveellä hamaralla vasaralla naulaa lyö kantaan kanna lyöjää lyö tahdissa sydän hetken

t

nauriinvääntöpiiri

niksipikkarit

bediketti

suulakeus

melaketju

salkkuraskaus

toosaintolerssi

krooninen reflaksi

kälyllistäminen

luvanveistäjä

köyhän uni

.
herrojen helvetissä herroja
.

tiet etäisyyksiin

Oli aika jolloin tartuin Paavo Haavikon teoksiin varauksella, epäillen, jopa peläten. Näin saattaa joiltain osin olla asian laita vieläkin, mutta hänen varhaistuotantonsa on ainakin tullut tutuksi, jopa ystäväksi. Esikoiskokoelma Tiet etäisyyksiin (1951) lienee ensimmäisiä varauksettoman vastaanoton saaneita modernistisia runokokoelmiamme. Ja kyllä, kirjassa on tuoreuden tuntua vielä 60 vuoden jälkeenkin.

Yleisvaikutelma on säe/lause-tasolla hieman toteava, puheenomainen ja sävyltään fatalistinen. Proosamaisuus on (aikalaisrunouteen verraten) selviö, lyhyisiin runoihin ”lyyrisyyttä” tuovat toisto ja variointi, joita kyllä käytetään niukasti. Passiivi tuntuu myös uudelta keksinnöltä, joskin lienee niin etten ole kiinnittänyt siihen huomiota mitallisessa runoudessa. Kuvallisuus syntyy muutamin siveltimenvedoin, joissain kohdin jälki on varsin impressionistista. Soljuva rytmi tulee proosamaisuudesta huolimatta pilkutuksen ja säkeistämisen avulla, kieli on kuin onkin kevyesti etenevää. Runojen puhuja on usein hallitsija, talollinen, kauppias tai muu itsenäinen, sidonnaisuuksista vapaaksi hahmottuva henkilö, jonka puhe heijastuu myös selvää kertojaa karttaviin runoihin: teoksen läpäisevä itsensä tiedostava puhe. Viitteitä ajasta, paikasta ja puhujasta löytyy osastojen nimien lisäksi niukanlaisesti yksityiskohdista. Puhujia on useita, joskin teeman tuntuessa usein olevan ajallisuus, sen rajallisuus tai toistuvuus, puhujan asento ts. asema tai perspektiivi asettuu samaan jatkumoon, erilaisin variaatioin.

eerikinkadulla

Suuret ikkunat estradina kadulle päin.
Koirapuiston puut lehteilevät mieltä,
lännen kova aurinko, huivi laulaa tuulessa.

Syysflunssa, ja suuremmatkin voimat
vaanivat minuuttien haukotellessa.
Tupakansavu kelluu, säteiden aalloissa

blues, soi ääneti kylkiluiden kaiku, täällä
keisarille maksetaan vähän, monin verroin.
Jos kuulisit luiden kolinaa, surullista lihaa:

likaiset lantit kilisevät kirstun pohjalle.
Välähdys rannekellosta, aurinko tahtoo
kertoa ettet ole yksin, että menetit oikeutesi

vajota suon silmään, että apu on aina lähellä
ja pään kannatteleminen kovaa työtä.
Odotan, kuin tulisi lapioida soratien kuoppa

tai piirtää lujuuslaskelmat, panna silta toimeen.
Suunnitella, antaa toisten pystyttää.
Silta juoksee auringossa savusta usvaan,

toiseen kaupunkiin, rinnakkaiseen.
Muodollisuudet on poistettu, odotan sillalla
jonkun tulevan, auton ovet kolahtavat,

reippaita askeleita päällysteellä, mutta päivä
tapahtuu kaukana sillan alla. Silta ei murehdi,
on jo nähnyt tämän, kurottuu alemmas,

antautuu väylien ja risteyksien ulottuville,
venyy ja ojentuu oman tahtonsa mukaan
ja lopulta solmuun eksyy joku syrjäkadulta,

tuuli hetkeksi lakkaa, aurinko iskee silmää.
Silta kantaa sen verran että perille voi löytää.
Kurkistan kaiteelta, jotenkin näen kaiken

mitä en halua, perspektiivi laajenee niin ettei
mitään huomaa tarkasti, vanhat zoomaukset.
Tiedän vaikken näe, pilareiden hiusmurtumat.

f 44

.

störande ande, störtande
.

ja me tehtiin rakkautta

Yksi (70-)80-luvun mielenkiintoisimmista ja omintakeisimmista muusikoista on Yari. Punk-aallon mukana noussut Yari SE-yhtyeineen sai vaikutteita vuosikymmenen takaisesta undergroundista (Lou Reed, David Bowie) sekä punkista, mukana oli myös reggae- ja ska-sointuja. Klassista musiikkia opiskelleen Yarin sävellykset ovat parhaimmillaan moniulotteisia ja sanoituksia voisi luonnehtia karheaksi romantiikaksi, jossa herkkyys ja rujous kietoutuvat yllättävästi ja saumattomasti toisiinsa.

niin, en minä ole ollut poissa

VII

niin, en minä ollut poissa, menin maan alle, tutkin etukäteen paikkoja valmiiksi

koska kutina syntyy aivoissa

jolloin raapiminen ei tuo helpotusta, muisti on eräänlainen käymälä

palaamme sinne aika ajoin tahdosta riippumatta
kun tahtominen muuttuu sössimiseksi, pyrin sisään aukossa olevasta aukosta,

löytääkseni lisää aukkoja: ensin meni jalat sitten pää, riittävätkö rahkeet?

avainpiirteet jolla etsiä on punertava hohde, sellainen lämpöä johtava

mitenkä voin hoitaa lämmittämisen sillä aikaa?
tämä oli niitä pitkiä iltoja jolloin ei ollut varma katsoiko jalkapalloa

vai hidasta itsemurhaa, asiat joita olen kevyesti salaisiin kansioihini vuodattanut

ne eivät ole diskurssin mukaisia lausumia, eivätkä kokemuksemme todellisuudesta

vaan sanoin että ne kirjat mitä minä olisin kirjoittanut on jo kirjoitettu

tulin päätepisteeseen

tulin siihen tulokseen että maanalainen elämä on rikasta ja monipuolista