K e l l a r i

sirkus finlandia

2012-01-28T18:00:00.000+02:00

Puolivuotinen spektaakkeli alkaa olla loppusuoralla. Puhutaan henkilövaalista, vaikka ehdokkaat ovat puolueiden nimeämiä. Näillekin vaalirahoille olisi taatusti löytynyt parempaa käyttöä yhteiskunnassamme. Rahaa palaa mielikuvamarkkinointiin, joka puree varsinkin nuorimpiin äänestysikäisiin. Eipä ihme ettei Suomen kouluissa opeteta poliittista historiaa. Media kierrättää valmiiksi pureskeltua mössöä ja lakaisee tärkeämmät asiat pois näkyvistä. Suomineito on puhdas ja kaunis, mikäli puheisiin on uskominen niin vielä neitsytkin. Sitäpä sopii kaupitella eniten tarjoavalle.

Lienen säästynyt pahimmalta nettivouhkaamiselta kun en naamakirjassa ole. Kaikkein vakuuttavinta ei ole myöskään mainostaa töllöttimessä omaa ehdokastaan Paavo Haavikkoa lainaamalla (he tekevät sen itse) jos ei ole mitään tajua lauseen alkuperäisestä yhteydestä. Lisäksi ihmettelen kovasti puhetta punavihreästä ehdokkaasta, sillä Pekka Haavistossa ei ole mitään punaista. Puoluerajat ylittävä kansanliike sinällään kuulostaa kyllä aneemiselle näennäisdemokratialle hyväätekevältä. Sääli vain ettei se riitä tässä ahdasmielisessä junttilassa, jossa ihmiset äänestävät vastoin omaa etuaan ”arvojensa” tähden. Mutta minähän vallan unohdin! Suomeen valitaan arvojohtajaa. Jopa Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen heittäytyy tähän harhaan. Omien sanojen puutteessa hän lainaa filosofi Maija-Riitta Ollilaa, jonka paradoksiajattelu menee kirkkaasti alta riman, teemalla ”mandaatti on uskomuksissa”. Näinhän se on myös Jeesuksella ja Joulupukilla.

Olemme kuulleet suorastaan liikuttavia kannanottoja tasa-arvosta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä. Jospa vaikka asetettaisiin työryhmä pohtimaan työryhmän perustamista ja mahdollisia esiintulevia ongelmia voisi pohtia uusi työryhmä ? Tällaista ulkokultaisuutta on oksettavaa seurata, semminkin kun puheet ja teot ovat jatkuvasti ristiriidassa keskenään. Suurin osa ehdokkaista sentään käyttää omaa päätä, yksi vain pääomaa. Tämä pääoman ehdokas tekee parhaansa ollakseen sanomatta yhtään mitään ja sehän onkin paras taktiikka jos ei ole mitään sanottavaa. Tehtävä on kuin hänelle luotu, messevä liksa luontaisetuineen, eikä niiden eteen tarvitse tehdä mitään.

Mutta miten olemme päätyneet siihen että puolivallattomasta pääoman marionetista ollaan kruunaamassa vallatonta kuningasta? Syitä on kolme. Ensinnäkin, suuret puoluekoneistot potevat edelleen vahvaa kekkostraumaa., kaikkein eniten tämä entinen äänetön yhtiömies. Kekkosen omat edut kävivät mukavasti yksiin maan etujen kanssa. Uudessa ajattelussa eli ns. parlamentarismissa Kekkosen tilalle vaihtuu pääministeri ja pari puoluetta. Toisekseen, valtiosääntöön on perustuslakia myöten täytynyt kirjoittaa se tosiasia, että Suomi ei ole enää itsenäinen ja EU-politiikka on itse asiassa sisäpolitiikkaa. Kolmanneksi, muodollisen hallitsijan valinta suoralla kansanvaalilla ylläpitää sitä illuusiota että kansalaisilla olisi suora vaikutusmahdollisuus asioihin.

Ajattelin että ehkäpä olen väärässä, ehkäpä 2, 5 miljoonaa silmäparia Linnan juhlia toljottamassa ei vielä todista kuninkaallisten kaipuusta. Viime viikkojen aikana ollaan kuitenkin oltu niin kiinnostuneita presidenttiehdokkaiden sänkykamaritapahtumista että täytynee palata alkuperäiseen ajatukseen. Niin vaihtui nokkelan pragmaattisesti Ruotsin kuningas tsaari Aleksanteri I:en, tietenkin niiden tahoilta joilla olisi ollut vallanvaihdossa eniten menetettävää. Kunnon kuningaskunnassa on kunnon alamaiset, jotka tekevät kuten käsketään. Muuta ei voi päätellä näiden ja viime kevään vaalien lopputuloksista.

s

2012-01-24T09:38:00.001+02:00

bajamajatalo

hallelujatahtoinen

duunarinarina

lahtarin lounas

nuolurivi

siihenisku

mielukset

sinun käsiisi me turvaamme

2012-01-21T00:25:00.000+02:00

          Tiedät että tämä voi olla elinikäisen ystävyyden alku. Ystävyys edellyttää luottamusta. Muista että luottamus pitää ansaita. Kelpaatko sinä hänelle? Oletko hänelle se oikea? On raskasta kantaa luottamusta luottamuksen päällä, mutta kävi miten kävi, hänen hartiansa kestävät kyllä. Hänen yllään leijuu voimakas sininen aura.
          Iltaisin hän lähtee radalle. Onko siinä laitaa, hän ohjaa sinut kaidalle tielle ja raapustaa nimikirjaimensa. Hän ei tahtoisi syyllistää mutta olet ollut tuhma. Oletko sinä hermostunut? Hänellä on herkkä liipaisin, hän pamputtaa sinua hellästi, jos vain pyydät sitä. Hän kilisyttää käsirautoja ja lupaa heittää avaimen menemään, jos vain tahdot.
          Hän ei hätkähdä kameran kutsua, hänellä on jämäkkä ääni ja miehekkäät askeleet. Hän kallistaa päänsä puoleesi ja kuuntelee sinua. Konsepti on sekaisin, palapeli levällään, hänellä on syytä epäillä puuttuvia palasia. Hän tulee luoksesi raamit kaulassa ja etsii hamppua, hän tahtoo että kosketat pamppua, se on yhdistävä side.
          Hän on huolissaan sinusta, hän uhrautuu vuoksesi. Hän tahtoo että tykkäät hänestä. Hän on ymmärtäväinen. Hän on niin ihastunut sinuun että tahtoisi lukea ajatuksesi. Sinun ajatuksesi valuvat suureksi sydämen muotoiseksi puhekuplaksi. Hän tallentaa sen taskuunsa ja maiskuttelee raporttia: kuulusteltava yhteistyöhaluinen.

säleitä

2012-01-18T20:47:00.000+02:00

vetäytyä kallon hiljaisuudesta

2012-01-14T12:35:00.004+02:00

vetäytyä kallon hiljaisuudesta sormen hiljaisuuteen
myöntyä lumen ehdottomuuteen ja työntyä
hiljaisuuden meren läpi tulimetsän
läpi silmän hetken läpi siipien läpytyksen
muistaa pilven hermot niiden säikähdys
leijua kaiken kiireen keskellä kangastuksen saareen
jossa näkee oman katseensa hataran räpytyksen
jossa kuulee lennon suhinan sen pakon kuulee
hiuksen putoavan ihon alle ihon joka herää
kosketukseen puhallukseen
tuntea takaraivon tykytyksen ranteissa
jotka ojentuvat ja kouristuvat suonen
ympärillä tulva pyyhkäisee tunneliin
ja raivoaa muiston äkillisyydessä joka
vetäytyy kallon hiljaisuuteen suonen kaareen
ja liikkeen rasahdukseen

f 43

2012-01-11T12:12:00.000+02:00

.
have you been word out?
.

keskeneräinen alustus omaelämäkerralle

2012-01-08T14:34:00.002+02:00

mikä on auton liikkeelle paneva voima kysyttiin eikä kukaan tiennyt, kysyä nyt lapsilta moista, koulu oli rakennettu mäen päälle ja siinä oli luodinreikiä, semmoisia kuvitteli historian tunneilla vaikkei ymmärtänyt, ope passitti kotiin hakemaan puuttuvat kirjat, suutuin

niin että pyöräilin toiseen kaupunkiin, kerran karkasin ja vietin yön putkassa, suuttuminen on yksi ja pitkävihaisuus toinen, sisko suuttuu helposti ja lauhtuu nopeasti mutta minä en unohda, minut voi pettää kerran muttei toista, rakkaus tuntui pienenä kaukaiselta

enkä vieläkään ymmärrä, tunne pitää ehdollistaa ja elämisen ehdot, onneksi olkoon olet normaali ei mikään kauhistuta niin kuin epänormaali, lapsena ehkä pystyi luottamaan asioiden pysyvyyteen, nykyään kehitys kehittyy nopeasti ja montako ammattia

pitää haarukoida, kampasin äitini hiuksia ja kysyin oliko jeesus kristuksen kaveri ja miten eroaa kommunisti ja sosialisti, politiikka on kumminkin sitä että köyhä köyhtyy köyhtymistään ja yleisesti ottaen, voivatko ihmiset hyvin yltäkylläisyydessä, ei

omaisuuden varastaminen ole rikos vaan omaisuus itse, pyöräilystä pidin aina ja jääkiekosta, jalat jäässä taapersin kentältä kotiin pimeään metsään, nyt pelloksi raivattu ja talo lahoaa mutta jokin pimeys yhä saartaa, ymmärtää sitä ei voi, vuolautta

en koskaan oppinut, keskustelut kuin 60-luvun ranskalaisesta elokuvasta, virheet pitää itse osata ja kyllä minä olinkin hyvä siinä, jeesus armahtaa mutta yhteiskunta ei koskaan, itselleen anteeksiantaminen voi jatkuvana prosessina johtaa luopumisesta luovuttamiseen,

siksi viha on hyvä: se pitää tiellä, tiellä pitää myös pyörä jos sitä huoltaa, poljin pimeässä ja ihmettelin kaukaisia valoja ja miten minut pestiin unohdukseen vaikka pesut olikin harvassa, ihmeellistä, isä vain haalistui hitaasti pois, en kai huomannut

edes omaa katoamistani, kaivan porkkanoita maasta ja me syömme niitä yhdessä koiran kanssa, rappusilla se latkii maitokahvia lautaselta kissan kanssa ja aurinko hymyilee, usein oli kuitenkin kylmää enkä oppinut autoista mitään, korjaamista kyllä riitti,

jonain päivänä vielä ajan vanhalla mustalla passatilla ja ihmettelen mikä on runon liikkeelle paneva voima, siitä alan jotain tietää vaikka en muusta enkä muista, maikka kertoi että jos ei kaksikymppisenä mitään tiedä kolmekymppisenä mitään osaa

eikä nelikymppisenä mitään omista, niinpä – siinä on yhteiskunnan koko kuva jota kataisella pönkitetään, ja rahaa me kaikki rakastamme, muu tulee siinä sivussa jos on tullakseen, pieniä pelon viipaleita, vessat välitunnilla, konttorin tärinää sahan kyljessä,

pimeää suurta kaupunkia, yhtäkkistä tyhjyyttä, pelkoja ei enää ole, kuollutta vihaa vain josta en kerro, se on laokoon, se on hydra naamioituneena tuulimyllyksi, mitä näistä enempää, kuvat ovat selättäneet kielen, rakkaassa suomessa äidin kieli

alistuu isän maalle, ensimmäisen runoni tyrmäsi opettaja joka konttasi jallun sivuilla, eipä ihme niillä ryntäillä, miltei konttasin itsekin kertoessani rakastavani häntä, seurustelin minäkin kerran d-kuppien kanssa, pelkkää hardcorea, tulta ja

tappuraa, ehdollista rakkautta ja laakamatojen kiemurtelua, ehkä ihmiselle sopisi kaksi- neuvoisuus ja madon muisti, madolle viagraa ja prozacia, terveet lääkitään sairaiksi, sairauden nimi on kapitalismi, kvartaali, turhien tarpeiden synnyttäminen,

kysynnän ja tarjonnan pyhää lakia pitää vähän tyrkätä välillä, yleisesti ottaen elämä ilman hektisyyttä ja

saksittua (paavilainen)

2012-01-05T15:32:00.001+02:00

”…olisi hyväksi – joskaan ei välttämätöntä – tutkia filosofiaa, psykologiaa, sosiologiaa, historiaa, biologiaa, musiikkitiedettä, kaikkea jolla on vaikutusta siihen, miten me elämme ja ajattelemme. Tieteet pystyvät varsin usein hedelmöittämään taiteellista työtä paitsi totuuksillaan myös menetelmillään ja materiaaleillaan. Ne voivat tarjota sekä ajattelun malleja että impulsseja. Ennen kaikkea ne torjuvat liian yksipuolisen näkemisen vaarat.” (Muutoksen perusteet)

”Jo varsin perinteinenkin runous piti arvossa laulullisuutta, musikaalisuutta, rytmillisyyttä, soinnikkuutta / - - / Noista päivistä on kulunut jo kauan, mutta useat silloin tärkeinä pidetyt periaatteet osoittautuvat yhä käyttökelpoiseksi – tosin ymmärrettävästi edelleen kehitettyinä. Runoilijoita saattavat melodisuuden ohella kiinnostaa esimerkiksi fugaattisuus tai muut rakenneperiaatteet, sinfoninen muoto tai balettimusiikille tyypillinen kohtauksittain eteneminen.” (Taiteen systeemit)

”…kieli tekee meille mahdolliseksi nähdä samassa kuvassa asioita, joita olemme tottuneet pitämään erillään, se pystyy rakentamaan huimia kaaria toisilleen näennäisesti kaukaisten ja silti elämämme osasina kenties läheisesti yhteen kuuluvien ainesten kanssa, se kykenee hyvin tehokkaisiin vastakkainasetteluihin, nopeisiin rinnastuksiin, hätkähdyttävään vertailuun ja kaiken tämän esittämiseen ikään kuin ’henkisinä kuvina’. Mutta sille on myös luonteenomaista konkreettisuuden lähentyminen, teholtaan miltei käsin kosketeltava kuvallisuus.” (Kuvallisuudesta)

”…proosarunoja, joiden tekemistä onkin suositeltava yhä vielä suurelta osin valtaamattomana alueena. Niiden myönteisiin vaikutuksiin on epäilemättä luettava se, että ne tuntuvat tehokkaasti vastustavan erityisen runokielen muodostumista, jota on aivan oikein totuttu pitämään ongelmana aina useita vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta imagistien ohjelmanjulistuksesta lähtien. Proosarunossa muutkin kirjoittamisen maneerit tuntuvat unohtuvan tavallista helpommin, jos kohta onkin todettava, että useat huolellisuutta edellyttävät kirjoittamisen periaatteet ovat voimassa myös siellä. Kysymys ei näin ollen liene mistään tavallista helpommasta ratkaisusta.” (Suorasanaiset runot)

Fragmentteja lyriikan menetelmistä, Matti Paavilainen
teoksesta Kirjoittajan työt (1968), toimittanut Väinö Kirstinä

(regeneraatio)

2012-01-02T16:31:00.001+02:00

I

Jo koulussa joukko-oppi konkretisoituu.
Kuulu johonkin, tai lakkaa olemasta.
Kun lakkaat olemasta, kuulut jälleen johonkin.
Kipua ei ole, kun sanot ettei sitä ole.

II

Laakamadot meren pohjassa
kiemurtavat toistensa ympäri,

taistelevat oikeudesta
olla uros, kumpi ehtii

työntää piikkinsä
toisen nahkaan.

III

Koska maailma on vain julma leikki
jolla on hiekkalaatikon nimi,
koska maailma tahtoo leikkiä
ja tuolit loppuvat kesken.

r

2011-12-30T17:30:00.001+02:00

parjauskone

käpyosakas

havuhaikeus

kirvelipuoli

munahohtimet

idyllinen kyrsimysnäytelmä

jyrkinne

miekkalintu

2011-12-27T14:00:00.001+02:00

Lasse Heikkilän runoilijaura oli lyhyehkö ja intensiivinen. Repaleinen perhetausta, rintamakokemukset ja rankka elämä voivat tuntua kuriositeeteilta, mutta niistä voinee vetää yhtäläisyyksiä niin runoilijan kuolemaan kuin myös hänen tuotantoonsa, ainakin esikoisteoksen suhteen. Miekkalintu (1949) on hämmentävä ja ristiriitainen kirja, ehkä hieman keskentekoinenkin, mutta ennen kaikkea se on tärkeä kirja. 1950-luvun modernismi oli vasta tekemässä tuloaan ja Miekkalintu lienee ollut samana vuonna ilmestyneen Lassi Nummen Intohimo olemassaoloon kanssa niitä kotimaisia pioneeritöitä. T. S. Eliotin suomennos Autiosta maasta ilmestyi samana vuonna ja vaikka häntä Tuomas Anhavan ja Kai Laitisen ohella voidaan pitää tärkeimpänä vaikuttajana uudessa kirjallisessa murroksessa niin Miekkalintuun tämä ei vielä ulottunut. Heikkilä haki vaikutteensa Ruotsin ns. fyrtiotalisteilta ja tämä näkyy esikoisessa niin hyvässä kuin pahassakin.

Miekkalinnusta on vaikea saada otetta, olen palannut siihen muutamaan otteeseen. Kuvallisuus on tietysti leimaa-antava piirre, mutta koherenssi tuntuu ajoittain häilyvältä. Abstraktia ainesta on ja matkimisen tuntua esiintyy siinä määrin että tunnistan niiden juontuvan ruotsalaiseen Erik Lindegreniin. Toisaalta teos on intohimoinen ja päällekäyvä, maailmantuskaan ja olemassaoloon rohkeasti pureutuva ja hetkittäin analyyttinenkin, jälkimmäistä joku voisi toki pitää selittävyytenä. Vaikeaselkoisuuden syynä saattaa olla filosofisesti värittynyt ajatusmaailma, joka puskee välillä kumoon runon autonomisen oliollisuuden.

Kirjan aloittaa osasto osin merellisiä maisemia sisältävä Conseptio artis, joka viittaa luonnosmaisuuteen tai keskeneräisyyden estetiikkaan. Tätä tukisivat myös nimet, kuten Banaali sarja, Eroottinen sarja ja Eräs sarja. Erotiikkaa en löydä yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta, pikemminkin jonkinlaiseksi opettavaisuudeksi muuntunutta sielullista etsintää: ”Sekaantunut ajatus ei ole valtikka voimakkaan kädessä / eikä tyyneyden hymy riko heikkouksien kuninkuutta”. Näin edelleen Profetiassa: ”Näin lähelle jos pääset rajattoman rajaa / minuutesi sulaa / eikä ole tuskaa eikä riemua” Banaali sarja taasen alkaa komeasti: ”Meren teema on kärsimys, meren teema on pelko, / meren valtias on myrsky, meren valtias on laiva, / myrskyn valtias on laiva / ihminen on valtias laivan…”. Sarjan kakkosrunossa komeus yhdistyy teoksen temaattiseen ytimeen näin: ”Tässä olen itseni tunnustava ajatus / ajan avaruuden partaalla, joka on aineeton kaikkeus, / tässä olen itseni kieltävä kärsimys / ymmärretyn ajan suppilossa, joka valuu käsittämättömään, / tässä olen maan karkeassa kourassa, / myöntäen, kieltäen, osaamatta yhdistää / laivaani ja sitä toista…” Tässä kohtaa on jo mannerilaista rytmikästä kuvavyörytystä, seitsemän vuotta etuajassa.

Suurin mysteeri liittyy kirjan nimeen. joka esiintyy avausosastossa kolmen runon sarjana. Sarjaa on väistämättä luettava kokoelman avainrunona, jollaiseksi se vaivoin yltää. Symbolinen mieleni käy läpi niin Feeniksin, Aarnikotkan kuin sotaisan kaksoiskotkankin, mutta mikään ei tunnu sopivan. Heikkilän teosofisen harrastuksen kautta päädyn muinaisten egyptiläisten Kuolleiden kirjaan ja valoon astumiseen, korppijumalatar Nekhbetiin, joka tuntuu yhdistyvän Heikkilään myös lapsen adoptoineen äidin symbolina. Runo/sarja heijastelee epävarmuutta, turhautumista ja jonkinlaista toivonsekaista vääjäämättömyyttä: ”silta joka voittaa ajan / jonka partaalla miekkalintu kuolee / pyramiidin valtiaana / tarpeettomana ja mitättömänä teon rinnalla”. Kolmosrunoa voi pitää myös kirjallisten pyrkimysten kommenttina: ”Tietysti kaikenlaisia sanoja voi viljellä / ja käyttää niitä kuin keittäisi luusta keittoa. / Mutta asia joka muotoutuu sanoiksi ei ole sama. / Se on peremmällä eikä palvele nielua ja vatsaa.”.

Kolmas osasto, Sidottuna synnyttävä nainen, jatkaa olemassaolon kysymistä. Feminiinisyys on vertauskuva luonnolle ja elämän jatkumiselle, sen jatkuvalle pakolliselle versomiselle. Suorastaan vanhatestamentallisin asennoin Heikkilä heittäytyy sekä syyttäjäksi että todistajaksi: ”- Kenen huuto kenen laulu on huudossa kenen sanat laulussa?”, ”yhä enemmän suonet jännittyvät sielun vihasta / yhä kylmemmin hengittää välinpitämätön aika”, ”etkö näe valkeat siivet ovat katkotut ja tuhkana / etkö näe jalat ovat suojuksitta ja kahlitut / etkö näe kädet ovat sormettomat ja revityt sijoiltaan”, ”Vaikene ääni vaikene ponnistus // aika on erehdys aika on hautausmaa”, ”repeydy ruumis pirstoudu ruumis / olet sittenkin synnyttävä / olet synnyttävä.” Fyysiset ja väkivaltaiset kuvat täyttävät maailman, elämän ehdottomuutta ja julmuutta on vaikea hyväksyä, lopulta vihaa ja kaiken turhuutta voi ehkä torjua nöyrtymisellä: ”Minä vain taivun, en tempoile vastaan, / annan itseni tuulelle, merelle, maalle, valtiaalle ihmiselle.”

Viimeinen osasto Viini koostuu hajanaisista runoista, joihin mukaan mahtuvat niin Nietzsche kuin Narkissos ja viimeisessä runossa Elegia ääni on nimensä mukaisesti hieman asettunut, sävy on sovittelevampi elämää kohtaa. Lopussa on suomennettu sikermä ruotsalaisia 40-luvun runoilijoita. Nämä hienot runot asettuvat myös saumattomasti kokoelman teemaan. Tämä viehättävä tapa käännösrunojen sijoittamisesta runokokoelmiin on jotakuinkin kadonnut 60-luvun jälkeen. Se on sääli, sillä niillä voi maustaa teosta ja samalla tuoda lukijoiden tietoisuuteen lisää kirjallisuutta.

kolme kuvaa

2011-12-23T16:22:00.000+02:00

I

Nähkää tekin nämä suuret saappaat, ei mitä tahansa
nokian kymppejä. Nämä on aitoa puhvelinnahkaa, nämä
kyllä kestää auringon ja sateet. Näillä tallotaan omat polut,
jos eksytäänkin muille teille, puolipohja takaa pidon.
Näkyykö tiellä verta ja katkenneita luita!
Jääkö joku vauhdissa eikä ennätä väistää!
Tutkimattomat ovat tämän miehen tiet.
Kukaan ei häntä tunne, mutta saapas, se jättää jälkensä.

II

Hänellä on vankka katse,
hän näkee kaikkialle,
kaikkiin ilmansuuntiin,
ei huomaa katsoa
ylös
ja alas.

III

Ole hiljaa ja kuuntele! Tällä miehellä
on kynä, ruostunut miekka, jolla piirtää
laajoja kaaria, tahroja ilmaan.
Mutta kieli on tikari, sillä pistetään
kasvoihin syviä, näkymättömiä haavoja.
Keho on jännitetty jousi karaistu lasi.
Hän on hauska mies, hyvin hauska mies.
Hän luo uuden maailman ja pakottaa sinut muottiin.
Sinulla on nuken hymy. Mamma, mamma!

kirotun rytmin viidakossa

2011-12-20T19:09:00.000+02:00

Arto Mellerin runot olivat ensimmäisiä askeleitani nykyrunouteen. Viiden aistin todistus ja Elävien kirjoissa tuli kahlattua useampaan otteeseen, myöhemmästä tuotannosta en niin innostunut. Silmäiltyä tuli myös schlaageriseppeleet, zoot ja johnnybgoethet. Melleriä voisi sanoa romantiikan edustajaksi. Näkyjä, arkirealismia ja minuuden sirpaleita yhdistelevä teksti saattaa ajoittain tinkiä sanomisen tarkkuudesta, mutta rytmin ehdoilla soljuva virta puhuu usein tunteen kielellä. Erityisen ylpeä Melleri taisi olla siitä, että hänen kirjansa olivat kirjaston eniten varastetuimpien joukossa. Tämä väite arvatenkin vahvistettaisiin hänen kantapaikassaan Pikku-Vallilassa.

Yllä Melleri fiilistelee Pekka Rechardtin kanssa. Näin heidän esityksensä Järvenpään Runojameissa 90-luvun lopussa, muistaakseni myös kerran Juttutuvassa. Yllättävän hyvin sopii sähköskitta runouden kaveriksi, bluesahtavaa, kuten Mellerin runous.

f 42

2011-12-16T21:26:00.002+02:00

monessa mielessä keitetty
.

sinulle ei mikään riitä

2011-12-13T22:25:00.003+02:00

Sinulle ei mikään riitä, sinä sanot,
mutta olin saanut sinusta riittämiin.

Minä en koskaan valehtele.
Miten loistava valehtelija minusta tulisi.

Meillä on ikävä toisiamme,
ikävyys yhdistää meitä.

Kuka sinut haluaisi, jos tuntisi sinut.
Sinut tunteakseen pitää haluta sinua.

Puute. Sinä puutut.
Mitä kaikkea se saa aikaan.

viisi kirjaa

2011-12-10T23:59:00.002+02:00

Luulisin että suomalaisessa runoudessa on tapahtunut kahden viimeisen vuosikymmenen aikana enemmän ja mielenkiintoisimpia asioita kuin niitä edeltäneellä kahdella vuosikymmenellä. Tässä voi tietysti olla myös perspektiiviharhaa, sillä jälkimmäisen suhteen en kuulu aikalaisiin. Toki sen ajan runoutta on tullut kahlattua läpi. Kaanon on epäilemättä rakentunut näinkin lyhyessä ajassa, vaikkei se kirjallisuuden opetuksessa näkyisikään. Runoilijoiden uraa ja tuotantoa enemmän minua kiinnostavat kuitenkin yksittäiset teokset. Millaiset teokset ovat ohjelmoituneet hermoratoihini ja miksi? Millaiset teokset näyttäytyvät jäntevinä kannesta kanteen ja ovat ns. kestäneet aikaa parhaiten? Suuresta joukosta hyviä kirjoja muististani valikoitui viisi kirjaa, joissa on tinkimättömästi täysin oma maailmansa ja hyvin persoonallinen ääni, joissa yksittäiset runot paitsi tukevat toisiaan niin tulevat toimeen omillaan, yksilöllisinä olioina.

Juhani Ahvenjärven Hölkkä (1992) on Suomirunon suurimpia salaisuuksia, vaiettu klassikko. Absurdit ja lyhyenkepeät proosarunot leikittelevät tummalla huumorilla jonka takaa pilkahtelee ajoittain hyvinkin vakavia asioita. Kielellisesti vaatimattomat runot rakentuvat paradoksaalisesti merkityksellisiksi juurikin merkityksiä paetessaan. Välillä tasapainoillaan naurun syvyyksissä sortumatta kuitenkaan vitsien tasolle, välillä runot ikään kuin leikkautuvat pakinan, aforismin ja jonkinlaisen minimalistisen esseen joukkoon. Kukin runo on kuin oma pieni rinnakkaistodellisuutensa, jossa häivähtää todellisuuden viipaleita vinosta näkökulmasta, jota voisi kutsua vaikka rohkeaksi naivismiksi. Jos kubismissa olisi huumoria, se voisi näyttää juuri tältä.

Samaa vuosikertaa on Jouni Inkalan Tässä sen reuna. Usein konkreettisin kuvin reaalimaailmaan kiinnittyvät runot hehkuvat herkkyyttä ja dramaattisia hetkiä/asetelmia, luonto ja esinemaailma sulautuvat kokijan maailmaan ja hengittävät samassa rytmissä hänen kanssaan. Näennäisessä pysähtyneisyydessä on paljon yksityiskohtia ja kirkastuvia havaintoja, mielen liikettä. Joissakin lyhyemmissä runoissa hylätään kuvallisuus ja tiivistetään aforisminomaisesti jokin abstraktimpi kuvio. Elokuvallisena vastineena voisi kuvitella Andrei Tarkovskin elokuvia. Kokoelma on vahva näyttö siitä, ettei korkeatasoisen runouden tarvitse olla vaikeaa. Se on ehkä hienoin modernistinen kirjallinen veistos sitten Eeva-Liisa Mannerin kulta-aikojen.

Markku Paasosen Voittokulku (2001) käänsi uuden lehden suomalaisessa runoudessa. Aiempien teosten luettelomaisuus on muuttunut kudosmaiseksi virkkeeksi. Barokkimaisen runsas, yksityiskohdilla kyllästetty ja lausetta yhä uudelleen auki kerivä teos liikkuu kaupungin eri kerroksissa ja ihmisruumiin onteloissa. Paasonen avaa nämä elementit kuin kirurgi leikkauspöydällä ja paljastaa materian ja olemisen todellisen luonteen. Kaikki materia tarjoaa ovia muualle ja tämä yhteys ja jatkuva liike on eräänlaista kvanttihyppelyä, jossa mikroskooppisen pieni maailma sisältääkin avaruudellisen ulottuvuuden. Kaikkeus on eräänlainen itseään rukoileva kone, Matrixin scifi-maailmaa mukaillen todellisuus on kuviteltua mutta sellaisenaan totta. Metamorfoosimaisen kuvallisuuden lisäksi tehokeinoina käytettään varioivaa toistoa ja myös perinteistä tarinallisuutta.

Antti Koivumäen postuumi teos Mukavat kaupunginosat (2002) sisältää myös hänen esikoisensa Iltapäivällä tulee mieleen lahoavia puistoja, josta eräs palkintoraati oli tehdä itselleen ongelman proosan ja runon rajoista. Rosoinen ja surrealistisia välähdyksiä viljelevä teos koostuu enimmäkseen proosarunoista, joissa runon kokija yrittää asemoida itseään tyhjänpäiväisessä porvarillisessa maisemassa. Hän on eräänlainen arjessa roikkuva poissaoleva ja turhautunut dekadentti joka ei saa tyydytystä oikein mistään paitsi ohimenevistä taiteellisista kokemuksista. Unet ja muistikuvat sekoittuvat arkisiin tilanteisiin ja nopeasti assosioiviin lauseisiin, jotka päätyvät arjen todistamisen ohella kysymään olemassaolon merkitystä. Toisin katsoen voisi kuvitella vaikkapa slide show’n: mustavalkoisia valokuvia urbaanin eläimen ahdistuksesta valopilkkuineen.

Rohkeus on yksi persoonallisia teoksia luonnehtiva ominaisuus. Sen lunastaa mainiosti Miia Toivion Loistaen olet (2007). Harva runokokoelma heittäytyy niin tietoisesti sointuvuuden ja kirjallisten alluusioiden matkaan kuin tämä. Sisäsointujen laulullisuuteen uppoutuessaan teksti hylkää toisinaan sekä syntaksin että semantiikan ja saavuttaa keinon puhua musiikin tavoin suoraan tunnetta, ainakin kieltä rakastaville. Tarinalliset, saduistakin ammentavat proosarunot ovat kielellisesti selkeämpiä, mutta tavoittavat tuon saman tunneaspektin. Kirjallisia viittauksia vilisevä aines tuntuu tutulta silloinkin kun yhteyttä ei tunnista. Intertekstuaalisuus ei kuitenkaan ole itseisarvo vaan väylä omintakeiseen maailmaan tehden samalla näkyväksi sen mistä suuressa osassa kirjallisuudessa on kysymys. Jos tämä ei olisi tekstiä niin se voisi olla kansanlaulu tai haikea melodia haitarin säestyksellä.

olimme jo sillasta ohi

2011-12-06T13:41:00.000+02:00

VI

olimme jo sillasta ohi, kun onnettomuus tapahtui
siinä yhdistyivät hulluus, kauneus ja runollisuus, tunteellisuus, hilpeys ja kiihkeys

siitä huolimatta mielessäni elää usein kysymys

milloin ohituksen on oltava harkittua

en ole koskaan tuntenut itseäni niin vapaaksi

meidän ei ylipäänsä pitäisi kysyä, miten tekijän tulo tekstin hallitsijaksi tapahtuu
sinusta tulee minulle se joka on oleva hallitsija

olkoon hänen tuomionsa köyhän turva ja sortajat hän murskatkoon
niin häntä kunnioitetaan polvesta polveen

riski kasvaa jos harjoittelussa edetään nopeammin kuin polven tilanne sallii

brutuksen loppu tuli odotettua nopeammin, voidaan luetella monia merkkejä
joissa nopea hoitoon hakeutuminen olisi tärkeää:

pakonomainen nipistämisen tarve, piittaamaton suhtautuminen suojateihin,
älyllisen terävyyden keskittäminen fanaattisiin ajatuksiin
sekä täydellinen empatian puute, se tulee kasvamaan liikkuessaan

päättelyn taito on kyky käsitellä merkkejä, hän ajattelee

eli on tietoinen oppimisesta tai prosessin läpikäymisestä
ehkä hän kyllästyttyään punaiseen vaihtaa sen johonkin toiseen väriin

jos en olisi tutkinut psykopaatteja vankilassa, tutkisin heitä pörssissä
kutsumus merkitsee harrasta halua valita jokin elämäntehtävä

joka saa aikaan analogisia aistimuksia mielessä jolle se on kaltaisuus

q

2011-12-03T21:22:00.003+02:00

talikoiva syöminen

älyraaja

darraleikkuri

sitruunaus

kalttausetiketti

viuhahduskiusaus

print-on-demon

vamppikuume

sankkerirunous

mustelmakirjallisuus

kaupunki oli niin kaunis

2011-11-30T20:21:00.002+02:00

Kaupunki oli niin kaunis uinuessaan ruususen unta
Nyt se herää, keimailee ohuella lumikerroksellaan, se tietää
neitsyys on mennyttä
Kaikki vanha väistyy, seinät sortuvat tiilet
loput jyrätään katerpillarilla
kun uudestisyntynyt kulkee lanteet keinuen
kengät kopisten
tätä se tietää

Taivaan sakea juoma jota lokki leikkaa
se leijuu tuulessa paikoillaan, miten
tahtoo mitä tahtoo
Nostokurjet nukkuvat vai
vaanivat ruuman matoja, toukkia

Veturi vislaa kahdesti, terävästi
soidinmenot ovat alkaneet, kiskot kutsuvat
kaupunki makaa vielä, sen sydän on satamassa
suonet kuljettavat sille hapekasta verta
se ottaa happea mistä saa

Satama on majakka, saatanan majakka
se hehkuu seireenien tuskin kuultavaa kutsua
kaikki se ottaa, kaiken se antaa
jos haluaa

Kaupungin tähtikartta loistaa
neuvoo reitin neuvottomalle
kaupunki on vanha, punatut huulet kiiltävät
laajenneet iirikset
Se käy edelläsi, se tanssii sinulle
antautuu hetkeksi
se tietää miten on

kylmä rinki

2011-11-27T21:27:00.001+02:00

Yksi harvoista minua koukuttaneista amerikkalaissarjoista on jo ties monettako uusintakierrosta esitettävä kulttisarja Kylmä rinki. Niin, en kuulu Alibin lukijoihin, en katsele Poliisi-TV:tä eikä kuvitteellinen radiopuhelimeni ole viritetty poliisiradion taajuuksille. En muutoinkaan usko, että katsojakunta koostuisi em. kohderyhmästä. Miksikö, siksi että Kylmä rinki ei ole sen enempää faktoihin perustuvaa kuin sosiaalipornoakaan vaan viihteellinen draama. Vaikka se pyörii vahvasti väkivallan ympärillä, niin väkivalta ei kuitenkaan ole teema vaan väline tutkia nurkkaan ahdistettua ihmisluontoa.

Kaiken takana on tietenkin vahva käsikirjoitus, kuten HBO:n sarjoissa yleensäkin. Kun ihmiseltä riisutaan suurin osa normaalielämän edellytyksistä, syntyy sosiaalipsykologinen tutkielma yksilöistä ryhmäpaineessa ja pelon ilmapiiristä. Syntyy myös yhteiskunnallinen tutkielma tasa-arvoiseksi itseään väittävästä amerikkalaisesta yhteiskunnasta, jossa moni elää jo syntymästään saakka samoilla ehdoilla kun vankilamiljöössäkin, joten vaihtoehtojen puutteessa ajaudutaan rikollisille teille. Herää kysymys siitä, miksi etniset ryhmät ovat kaltereiden takana yliedustettuina suhteessa väestömääräänsä ja miksi kovatkaan rangaistukset eivät kitke rikollisuutta. Ja edelleen, syntyy myös filosofinen, suorastaan eksistentiaalinen tutkielma olemassaolon edellytyksistä ahtaassa tilassa.

Näitä tutkielmia kuljetetaan draamaan lomittuvan kertojan avulla. Ilmeikäs Augustus Hill, pyörätuoliin sidottu poliisimurhaaja, täyttää tehtävän mainiosti. Ytimekkäät monologit teemoittavat usein yksittäisiä jaksoja ja samalla hän valaisee niitä rikoksia, joista sarjan henkilöt ovat vastaamassa. Tekoja ja tekijöiden luonnetta ei kaunistella, mutta sopii kysyä miten ja miksi he ovat kasvaneet juuri sellaisiksi persooniksi kuin ovat. Tähän sarja antaa harvoin vastauksia, mutta kukapa meistä syntyisi läpeensä pahana. Muutama kuolemantuomion saanut saattaa toki näyttäytyä absoluuttisena pahana, tavallisia psykopaatteja sen sijaan riittää enemmänkin.

Emerald Citystä vastaava johtaja Tim McManus ja muslimien pomo Kareem Said ovat kuin saman kolikon eri puoliskoja. Kumpikin koittaa tahoillaan tinkimättömästi edistää yhteistä hyvää ja parempaa tulevaisuutta ja kumpikin törmää kasvotusten omien motiiviensa kanssa. Sarjan kettu on irlantilainen Ryan O’Reilly, mestarimanipuloija joka sooloilee kaikessa ja kerännee suurimmat sympatiapisteet yhdessä entisen lakimiehen ja kuolemantuottamuksesta tuomitun huumeaddiktin Tobias Beecherin kanssa. Beecherille elämä vankilassa on erityisen kovaa, ei vähiten taustansa ja syyllisyyden tuntojensa vuoksi. Tärkeimpiä hahmoja ovat myös väkivahva nigerialainen Abedisi ja natsi Vernon Schillinger, sarjan harvoja päihteettömiä henkilöitä. Miehisessä ympäristössä pääsevät naisroolit melko suureen osaan. Vartija Diane Wittlesey tekee sen minkä pitääkin pärjätäkseen, murha mukaan lukien. Lääkäri Gloria Nathanille on käyttöä jatkuvasti, usein väkivallan vuoksi. Nunna ja psykologi Sister Pete Marie on empaattisuudessaan hyvin vakuuttava. Sanomattakin on selvää, että naishahmot saavat vankilassa miesroolien taholta melkoista huomiota.

Jottei totuus unohtuisi niin sanottakoon etteivät roolihahmot yllä syvällisyydessään draaman tasolle, mutta heissä tapahtuu silti koko ajan. He kamppailevat kuka mistäkin, työpaikasta, vallasta, huumeriippuvuudesta, hengissä pysymisestä, tunteistaan, vapauden kaipuusta, jopa oikeudentunnosta. Viihteellisyydestään huolimatta Kylmä rinki tarjoaa tavalliselle kansalaiselle ja ns. sivistyneistölle näkymiä ihmisyyteen ja sen julmaan puoleen ainakin neljällä tasolla. Nämä ovat vallankäyttö, yksilön selviytyminen, laitapuolen kulkijoiden elämän edellytykset sekä kurkistus ihmiskunnan historian (ja nykyisyyden) eläimelliseen puoleen. Tällaista tietä tarjoaa meille sosiaalidarwinismi; tällaiselta näyttää ns. kehitys ja tulevaisuus.

puhu tuuleen

2011-11-22T18:19:00.001+02:00

Eläessään hän kulki
kuin tuuleen, kuolemassa katosi maailman tuuliin.
Tai ehkä hän oli vain tuulta nopeampi?
Tuulesta temmattu? Minä ajattelen häntä
ja kuvittelen saavani tuulta siipieni alle.
Sellaista se on, tuulta ja tyventä – mutta minä tyynen
makasin ja tuuleen sousin, se oli yhtä huopaamista.
Mistä tuuli puhaltaa, haistatko tuulet? Pane sinäkin
tuulemaan ettei tuule housuihin, ei ole aikaa
pelkkään tuulen pieksentään, tuiskuun
ja tuuleen totut sinäkin. Kylvä tuuleen
ja näet miten akanat tuuleen hajoaa, tuli tuulesta
ajattelee ettei pidä olla kaikkien tuulten heiteltävänä
vaikka tuli jos mikä tuulta rakastaa. Ja rakkaus
on yhtä hiileen puhaltamista, anna tuulen puhua.
Anna tuulen puhua nyt kun se vaikenee.

f 41

2011-11-19T17:18:00.003+02:00

.
oman elämänsä kanki
.

hopeanmustaa

2011-11-16T16:17:00.004+02:00

Bruno K. Öijer on yksi Pohjolan omaleimaisimpia runoilijapersoonia. Hän kerää esiintymisiinsä jopa tuhatmäärin yleisöä ja kuten oheisesta näytteestä voi päätellä, esiintyminen on teatraalisuudestaan huolimatta (tai siitä johtuen) hyvin intensiivistä.

70-luvulla uransa beatilla aloittaneen Öijerin suomalainen sukulaissielu on ehdottomasti J. K. Ihalainen. Siinä missä Ihalainen on jalostanut oman runousoppinsa pitkäksi hypnoottiseksi manaukseksi, Öijer on 90-luvulta lähtien alkanut kirjoittaa tietoisesti mahdollisimman yksinkertaista ja samaistuttavaa runoa. Ei välttämättä paras ohje kunnianhimoiselle runoilijalle, mutta Öijerin tapauksessa ilmaisu on saanut sekä kriitikot että yleisön puolelleen.

Runojen puhuja on hahmoton havannoija, joka tarttuu ajattomasti hetkiin ja ajatuksiin ja saa sieltä nousemaan mystisiä ja viiltäviä tunne-elämyksiä. On helppoa nähdä miksi runot ovat niin suosittuja, mutta itsessäni pelkistetty tyyli herättää ihailun lisäksi myös epäilyjä: muistijälkeä ei jää, teksti valuu kuin vesi hanhen selästä jonnekin tavoittamattomiin.

Öijerin runoa löytyy suomennettuna yhden valittujen laitosten verran sekä uusin kokoelma Hopeanmustaa. Öijerin tekemisiä seurataan hänelle omistetussa blogissa, myös tyylikkäät kotisivut löytyvät. Bannerin perusteella miestä ei ainakaan vaatimattomuus vaivaa.

kyykyttämisen nykyisyys ja tulevaisuus

2011-11-13T15:27:00.003+02:00

Katsoin pari kuukautta sitten Kristian Smedsin Tuntematon sotilas-näytelmän televisiosovituksen. Muistijälki on edelleen vahva, kokemus ei ole jättänyt minua rauhaan. Olen nähnyt pätkiä siitä aiemminkin ja nytkin katsoin sitä ajoittain toisella silmällä. Konservatiivipiireissä vahvaa närkästystä ja loukkaantumista aiheuttanut näytelmä ei aikanaan maistunut kaikille kriitikoillekaan, liekö syynä ollut kyvyttömyys nähdä yhteiskunnallisten rakenteiden taakse.

Kohtaukset noudattivat melko uskollisesti alkuperäistä dialogia, joten sikäli sitä oli helppo seurata korvallakin. Merkityksellisen näytelmästä tekevät kuitenkin alkuperäisestä erottuvat ja niitä rikkovat kohtaukset, kuten alun sulkeiset, jossa käskyttäjien ja käskytettävien roolit vaihtuvat. Tämä kuva saa suuremman symboliarvon vasta näytelmän loputtua, kun kokonaiskuva yhteiskunnan tilasta alkaa hahmottua.

Sillä siitä lopulta on kyse. Smedsin versio on erittäin humaani ja yhteiskunnallisesti kantaaottava. Sodasta tulee vertauskuva yhteiskunnan piilossa olevista väkivaltarakenteista, jossa köyhät valjastetaan ideologiaan ja propagandan avulla tykinruuaksi. Vihollinen ei ole ihminen, vaan kylmä metallinen kuori. Nämä pesukoneet ovat läsnä kaikkialla yhteiskunnassamme ja niistä on kilpailuyhteiskunnan nimissä tehtävä selvää oman menestyksen varmistamiseksi. Tämä kapitalistien pyhä ohjenuora on siitä nerokas, että sillä ohjelmoidaan kaikki yhteiskuntakerrokset ”ymmärtämään” että oma perse on lähinnä. Hajota ja hallitse. Yhteisöllisyyttä esiintyy vain juhlapuheissa. Todellisen tasa-arvon siemenen sisällään pitämä demokratia alistetaan häikäilemättömän vallankäytön välineeksi. Suomi-neito on jo moneen kertaan myyty, nyt se on pelkkä muulle maailmalle kaupiteltu kiiltokuva, kuviteltu hyvinvointivaltio jossa kaikki laskut maksatetaan heikko-osaisemmilla.

Kun sotilas yhtäkkiä istuu pyörätulissa vammaisena (Honkajoki?) ja avuttomana upseerin höykyttämiselle, vaatimuksena oman osansa täyttäminen sodassa, paljastuu yhteiskuntamme kylmäkiskoisuus. Katsomosta bongasin ainakin yhden nuoren naisen järkytyksen tätä kohtausta katsoessaan. Luultavasti hänenkin omatuntonsa puhdistui, kun sotilas yhtäkkiä pomppaakin yleisön joukkoon kävelemään ja todistaa kataisten, sarasvuotten, wahlroosien ja EK:n puheet tosiksi. Katsokaa nyt tuota teeskentelevää ja kyvytöntä yhteiskunnan pohjasakkaa, miksi he eivät tee omaa osuuttaan? Miksi meidän pitäisi kustantaa heidän elämisensä? Mihin me tarvitsemme näitä vammaisia, sairaita, työkyvyttömiä, pitkäaikaistyöttömiä, mielenterveysongelmaisia, kansaneläkeläisiä, laiskoja prekariaatteja, yksinhuoltajia, alkoholisteja ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan? Antakaa meidän kaikkien pätevien ihmisten tienata enemmän, niin ehkä niistä murusista jäisi jotain näille yhteiskunnan huoltosuhdetta pilaaville onnettomille.

Tämä yhteiskunnan kenraaliosasto on rapauttanut veropohjan voidakseen tienata miljoonansa ja voidakseen myydä tämä saman itsekkään unelman muille hyväosaisille jotka eivät vielä kuulu miljoonakerhoon. Anteeksi, tarkoitin tietysti että uudistanut veropohjan. Välillisiä veroja kiristetään mukamas ympäristöystävällisyyden ja kuluttamisen verottamisen tekosyyllä ja kas, verottamisen painopiste keikkuukin todellisuudessa tasaverona. Mutta keisari ei ole koskaan väärässä, antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman. Kuinka sopivasti luterilainen etiikkamme asettuukaan tämän järjestelmän tueksi. Mitkä ovat potentiaalisesti kasvavan itsekkyyden ja ahneuden rajat?

Näytelmän varsinainen käänne tapahtuu, kun yksi sotilaista alkaa laulaa kapinalaulua? – ”Ei vaan rakkauslaulua”. Kun näyttelijä alkaa laulattaa yleisöä, ”köyhä suomen kansa, katkoo kahleitansa”, paljastuu ainakin se ettei yleisöllä ole huumorintajua (tämän varaan Smeds lienee laskenutkin) tai ei ainakaan itseironiaa. Ja kuinka olisikaan, tämä hämmentynyt keskiluokkainen yleisö on tullut nauttimaan kirjallisuusklassikkomme uudesta sovituksesta eikä uusia todellisuustasoja tavoittelevasta ja ajattelemaan pakottavasta esityksestä. Mahdollisesta loukkaantumisesta huolimatta he ovat kuitenkin hyvätapaisia, eivät kävele ulos vaan katselevat näytelmän loppuun.

Mitä pitäisi ajatella näytelmän lopun anarkiasta, jossa ammutaan niin yhteiskunnan poliittista johtoa, turhanpäiväisiä julkkiksia kuin historian henkilöitäkin. Eräs kriitikko tyrmäsi lopun sillä perusteella ettei väkivalta ole mikään ratkaisu (heh, sotanäytelmässä). Sanoisin että pitää olla harvinaisen yksinkertainen, naiivi ja/tai kokoomuslainen jos ei ymmärrä tätä vertauskuvallisuutta. Vaikka aiemmin luettelemani yhteiskunnan pohjasakka onkin voimaton ja helposti paimennettavissa eikä sitä tarvitse kerätä keskitysleirille, niin on silti helppoa nähdä mihin viimeiset 20 vuotta Suomessa harjoitettu politiikka ennen pitkää johtaa. Luuleeko joku vakavissaan etteikö entisen itäblokin kansannousut tai arabikevät voisi toistua länsimaissa?

Kuten Rokan Antti sanoo, ”pohja se on miunkii säkissäin”. Meillä on liian vähän rokan antteja ja vänrikki koskeloita ja liiaksi ylimielisiä lammioita. Jonain päivänä se asia muuttuu.

rakenteet

2011-11-08T22:46:00.000+02:00

Pupillit laajenee, hengitys höyryää.
Vinoon lyöty naula tyytyy marttyyrin rooliin.
Se pitää talon koossa ruosteeseen asti.

Hohtimet tahtoo kiskoa sen irti
ja suoristaa uuteen elämään.
Kuka siinä puhuu, kuka kuuntelee?

(muiston humiseva putous!)

Vasara ei mieti, sen on tehtävä
mikä on tehtävä
yksinkertainen, jämerä.

p

2011-11-01T13:14:00.002+02:00

halkilausuma

sotivaisten mielten hutkimuskeskus

kalmarikuoro

yhdyntärekisteri

fragmenttifrigidi

vasenottokyky

itselmus

parituspihdit

komistusoikeus

charmillinen erehdys

ei saa jäädä tuleen makaamaan

2011-10-29T12:13:00.004+03:00

Ei saa jäädä tuleen makaamaan, Iiris sanoi ja onhan noita parsia kuultu, eivät ne ole kuolemattomia, ne elävät omaa elämäänsä. Ei saa jäädä, vaan mitä teet kun metsä leimahtaa liekkeihin, kaikki hohkaa punaista keltaista ja oranssia, mitä siinä havuilla enää, vähän huitoo ja istahtaa muurahaispesään, että tällainen ulottuvuus, loputtomien käytävien pimeä mielekkyys minua varten, niin istun

että muurahaisten rakkaus käy sietämättömäksi, onpa sisäänlämpiävää porukkaa täällä. Ja demokratia sitten, yhdet sanoo että vastuu on niiden jotka päätöksiä tekee ja toiset toteaa että me vain hyväksytään päätökset jotka toiset valmistaa, sellainen on vastuun ja vallan rakenne ja kahta ei tartte tehä; luvata ja täyttää. Kuoppa jäi täyttämättä, mies kiipesi vuoren laelle, siksikö että näkisi enemmän

vaiko siksi että olisi kaikkien näkyvillä, kaikkien yläpuolella, astu siis korokkeelle ja puhu, eräs kehotti tulemaan lasten kaltaisiksi, ei tainnut tietää mikä on AD-HD mutta AD-HD kyllä tietää miten AC/DC jyrisee. Mitä kissa tarkoittaa, kysy sitä lapselta koiralta hiireltä, prosessi on nälkäinen itsetarkoitus kiimainen peto ja riipii siinä ohessa kaikenlaisia sivutuotteita, kuten keskeneräisiä rakennuksia,

hätäisiä katseita, heijastuksia, murtuneita luita, askelten kaikuja, kahinaa heinikossa ja peltojen keväinen epäröinti, ei tämän maan pellot kysele mitä kieltä kyntäjä puhuu. Olin minäkin hetken isä, jokin minuus ja ikävä ja samuus haihtui tunnelin läpi valoon kaapimen avulla, minä istuin liikkumattomassa vaunussa ja tunsin kaiken, kuka kuuli sädehtivän äänen väreilevän päivän yllä?

Kuinka monta pimeää siltaa jätän lukematta liukuessani silmiesi avaruudessa? Kai minusta revittiin jokin pala, jokin minkä kohtaan ehkä molekyylien törmäyksessä, vesi kohtaa mullan ja juuret ja lehdet rakastelevat auringon ja tuulen kanssa koska se on niiden tehtävä, omaa tehtävääsi et koskaan ymmärrä, piirrät ympyrän kuljettavaksi, tallustat hämmentyneenä illuusiossa jota kuvittelet elämäksesi,

se on sinun elämäsi. Olen jäänyt vangiksi tähän kohtuun, mutta syntymisen aika lähenee sillä taloa puretaan. Onkin aika aloittaa uusi vaellus, reppu selkään vaan ja kaikki turha pois. Illat kirkastuvat, puut jähmettyvät ja karhut käyvät pesäänsä.. Lumi on kauneimmillaan kun jäljet katoavat pyryyn, kuten hiekka mereen. Niin lähestyn minäkin sitä rantaa joka on kaikkein kauneimman kuva.

linkkivinkki

2011-10-27T20:00:00.002+03:00

YLE ykkösen kirjakerhossa (kuunneltavissa 22.11 saakka) keskustellaan Miki Liukkosen kokoelmasta Valkoisia runoja sekä Silene Lehdon kokoelmasta Hän lähti valaiden matkaan. Suosittelen monestakin syystä: Kyseisessä ohjelmassa harvoin on runoja esillä ja tällä kertaa ne ovat jopa pääosassa vaikka mukana on kaksi proosateostakin. Lisäksi nämä mainitut teokset lienevät ainoat jotka pystyvät taistelemaan proosan keskellä Hesarin esikoisteospalkinnosta. Ehdokkaat julistetaan tulevan viikonlopun aikana.

11.11.11 linkkivinkki 2:

Anteckningar från den vita staden, lyyrinen ja utuinen dokumentti Gunnar Björlingin jalanjäljissä, hänen eksistenssistään, raadollinen kurkistus vuosikymmenien taakse kliseisen runoilijakohtalon tuolle puolen. Harva on profeetta omalla maallaan tai omana aikanaan, ei edes suomenruotsalaisten modernistien joukossa. Ohjelma katsottavissa YLE Areenasta 17.11.saakka.

mutta kyse ei ole pelkästään

2011-10-19T10:11:00.004+03:00

V

mutta kyse ei ole pelkästään ulkonäöstä, suomalaiset kaipaavat vaatteilta
ennen kaikkea mukavuutta

kaikki se mitä lähdettiin hakemaan saatiin ja mukava tietää lehmistä:

utareet puhdistetaan, halkaistaan ja pannaan suolattuun veteen kiehumaan

kaadoin kattilaan kaksi purkkia tomaattimurskaa

joka on valmistettu ruostumattomasta teräksestä

sitä voi harrastaa sisällä tavallisella liedellä

tällöin on mahdollista saada toisen asteen palovamma

eniten vammoja sattuu tee-se-itse-miehille, sanan varsinaisessa merkityksessä
wiggensteinin mukaan merkitys on asioiden tila, jonka lause osoittaa

toimittajien suorittaneen maisterin kirjan

ja niin muodoin tutkimuksen perusasioiden ymmärtämisen

jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun
numero 6 symbolisoi kabbalassa yleensä ihmistä

joka on omaksunut pystyasennon ja työkalut

espanjalaiset arvelevat, että suolistokaasut poistuvat tehokkaammin seistessä:

pään asento suora, oikea käsi suorana 45 asteen kulmassa
polvet suorassa mutta ei lukossa

meneekö tällainen itsestään ohi vai pitäisikö mennä lääkäriin?

f 40

2011-10-16T19:18:00.000+03:00

ahtaat tavat, mahtavat
.

vaeltava aave

2011-10-12T12:17:00.001+03:00

post fidem

2011-10-07T07:08:00.005+03:00

(jäähyväiset porvareille)

Sinä Pidäkkeetön, Sinä Sydänjuurien Salama, Sinulle tämän kerron:

Minä matkin valehtelen varastan ja kärsimyksen jalostan
Olen eksynyt peilisalin virtaaviin vesiin ja labyrinttiin jossa hirviötä metsästän

Kaivan rumpuni suosta jossa olen seurassa yksin ja onnessa onneton
käyn peitsi tanassa tuulimyllyä päin ja huudan kuninkaan alastomaksi

Lennän kunnes aurinko polttaa sulkani ja vaha valuu pimeään mereen
jossa huudan muusaa ja soudan ja soudan kämmenet verille ja vahasta muovaan

saaren joka synnyttää laukausta odottavat sirpaleiset pullot
Teroitan kynäni puukoksi jonka työnnän selkääsi johon hivelen rajat

jotka lammen rannalla ylitän, lannoitan lammen ruusut paskalla verellä
ja kyynelillä joita pyhästä maljasta juon

ja revin hunnun silmiltä jotka sokaisen ja sokkona kuljen hunnutetussa maailmassa
rispaantuneessa puvussani konttorin mieliksi

Otan lauseen hännästä kiinni ja hedelmöitän itseni ja hedelmän syön kuorineen
ja kuorista muistan sanat jotka ovat ottaneet vallan, eivät tarkoita mitään

sanat joista rakennan temppelin jonka häpäisen ja nauran
ja nauru vaeltaa kolkkona seinillä omaa aikaansa etsien

Unelmoin vapauden valinnasta jossa voisin hengittää ja maalata taivaan
jäisille lakanoille uudet tähdet

immateriaalisia oikeuksia

2011-10-04T20:13:00.002+03:00

...eli taiteellisten teosten luvattomasta käytöstä

Erään ravintolan ikkunasomistuksessa oli taannoin lainattu - ennen internetin yleistymistä – pieni pätkä runosta tai laulusta. Paikalle sattui heppu, joka oli juuri perustanut runojen tekijänoikeuksia valvovan tahon, ainakin periaatteessa. Hän otti somistuksesta valokuvan joka päätyi oikeuteen asti, jossa langetettiin tekijänoikeusrikkomuksesta muutaman tuhatta mummoa korvausta. Samainen taho luullakseni yritti saada runoille/teksteille plagiontisuojaa musiikin tyyliin, käsittääkseni se olisi toiminut jossain lauseen tasolla. Tämä samainen taho järjesti aikanaan lama-Suomessa maksullisen runokilpailun, jonka pääpalkinto piti olla hyvin mittava. Härskin näytelmän lopputulema oli, että pääpalkintoa ei koskaan jaettu, toiseksi tai kolmanneksi sijoittunut sai murto-osan tuosta luvatusta summasta.

Jokainen kirjallisuutta vähänkään ymmärtävä tajuaa, ettei tekstien yksityiskohtia voi suojata. Kirjallisuuden luonteeseen kuuluu niin lainaaminen, varastaminen kuin matkiminenkin, kirjallisuus ikään kuin keskustelee kirjallisuuden kanssa. Yleensä tätä kutsutaan intertekstuaalisuudeksi. Postmoderni kirjallisuus voi käyttää materiaalinaan mitä tahansa ja muokata tai olla muokkaamatta sitä tarkoituksiinsa sopivaksi. Kukaan itseään kunnioittava kirjailija ei kuitenkaan lainaa isommassa mittakaavassa luovaa tekstiä sanasta sanaan lähdettä tai metodia ilmoittamatta. Siltikin halpahintainen plagiointi on yhä mahdollista, kuten tämä esimerkki osoittaa. Kohteeksi ovat joutuneet Roberto Juarrozin kaksi hienoa runoa minimaalisin muunnelmin, tekijän omaa ovat vain kuusi viimeistä sanaa.

Keräilin jossain vaiheessa hienoja ja vaikuttavimpia vastaan tulleita runoja tarkoituksenani julkaista niitä erillisessä blogissa linkkeineen kaikkineen. Yksikään runoilija tai kirjoittaja ei kieltäytynyt kysyessäni lupaa julkaisemiseen. Hommassa jäi kuitenkin harmittamaan se, etten koskaan kasvotusten muistanut (kysyä) koko asiaa. Runojen vähäisen määrän vuoksi jätin sitten homman sikseen.

Netti on pullollaan runolainauksia, joihin ei ole kysytty minkäänlaista lupaa. (löytyipä yksi omanikin joukosta, mitenkään imartelevaa se ei ollut joskin miltei odotettavissa) Tämä on tietysti hieman kaksipiippuinen juttu. Joitakin runoilijoita asia ei edes kiinnosta, jotkut saattavat olla ihan ylpeitä lainauksista, mutta löytyy sellaisiakin jotka kieltävät runojensa julkaisun jopa asiallisesta yhteydestä. Fakta on kuitenkin se, että tietämättömyydestä ja piittaamattomuudesta huolimatta niiden netissä julkaiseminen on julkista esittämistä, johon tulee aina kysyä tekijänsä lupa. Riippumatta siitä onko lainaus kirjasta vai netistä, riippumatta onko ©-merkkiä näkyvillä vai ei, riippumatta siitä onko tekijä tavoitettavissa vai ei. Vaan miksipä syytellä tavallista viatonta pulliaista jakamisen ilosta kun suuri suomalainen kustannusyhtiö syyllistyy rikkomuksen sijasta rikokseen eli varkauteen rahaa tahkotessaan.

Kuvien suhteen moni bloggaaja saattaa olla ihmeissään halutessaan sivuistaan ilmeikkäämmän. Omat valokuvat riittävät monasti pitkälle, mutta jos aiheeseen sopivaa ei löydy niin apu voi löytyä ilmaisista kuvapankeista. Lisäksi suuri osa vanhoista taideteoksista on jo menettänyt tekijänsuojaoikeutensa ja jos Wikipediaa on uskominen, taideteoksesta otettu valokuva ei kuulu tekijänoikeussuojan piiriin (korj. arvostelevassa ja tieteellisessä esityksessä). Jos tämäkään ei vielä riitä, niin kuvien riittävä muokkaaminen tekee niistä uusia käyttökelpoisia teoksia, en kylläkään osaa sanoa mikä on riittävää.

Entäpä sitten YouTube ja vastaavat sivustot? Luultavasti tuubia perustettaessa ei ajateltu tuota musiikkipuolta lainkaan. Oireellista on, että videoita poistetaan vasta oikeuksien omistajien vaatimuksesta, vaikka homman pitäisi tietysti mennä niin että lupa olisi ensin. Onko videoista tekijöille taloudellista hyötyä? Ei. Tuleeko videoista musiikin tekijöille tappiota? Ei varmasti. Osa muusikoista jopa käyttää Tuubia mainospaikkanaan. Tilanne on periaatteessa runoihin rinnasteinen. Olen ihmetellyt usein sitä eikö tuota upotusmahdollisuutta voisi liittää ainoastaan niihin videoihin joilla lupa-asiat ovat kunnossa. Vaikka en ole kovin paljoa noita upotuksia käyttänyt, tunnen silti aina pienen syyllisyyden pistoksen niin tehdessäni ja perustelen käytön itselleni promo- tai esittelyasiana. Totuus on kuitenkin se, että rikastan blogiani muiden tuottamalla sisällöllä.

Nämä ovat tietysti pieniä asioita yleensä niin kuumassa tekijänoikeuskeskustelussa, joka liittyy enimmäkseen musiikkiin mutta enenevässä määrin myös toimittajiin ja valokuvaajiin. Sympatiani ovat ehdottomasti muusikoiden puolella, mutta ei musiikkiteollisuuden joka käyttää edellisten oikeuksia keppihevosenaan omien megatuottojensa kasvattamiseen. Pieni huonosti sopiva anekdootti tähän loppuun: Kun Iso-Britanniassa tekijänoikeudet olivat jo 1800-luvulla melko säännellyt niin niiden puuttuminen tai vajavaisuus salli Saksan nousta samaan aikaan teollisuusmahdiksi ohi Britannian, näin ainakin Yle Teeman taannoisen dokumentin mukaan.

o

2011-10-01T05:06:00.003+03:00

vertomataulu

kulttuurisaha

eiraaja

tasemointi

pyy-yhteys

parkettimasennus

höyhenhämmennys

punktionaalinen riippuvuus

rankaisukeskeinen terapia

sademasokisti

hetki ben furmanin seurassa

2011-09-28T04:05:00.005+03:00

saanko puhua suoraan?
mitä tarkoittaisi sanoa ei kehonsa merkeille?
missä on raja sen välillä mikä on minua ja mikä toista?
milloin vastuu laajenee asioihin, jotka ylittävät tavanomaisen rajan?
iskeekö salama ylhäältä alas vai alhaalta ylös?
käytettiinkö vaikuttamisessa sopimattomia keinoja?
kuinka löytää reittinsä tärkeät etapit?
mikä on muistojen puoliintumisaika?
miksi vilpittömyys on ongelma?
olitko varomaton ja tuulen yläpuolella?
miksei maa polta jalkojemme alla?
käveltiinkö ylitsesi, oletko tarkistanut sijaintisi, oletko varma?
entä oliko teillä tullattavaa?

virkisty wunderbaumilla

2011-09-25T21:04:00.006+03:00

En tylsistyttä teitä sillä mistä olin aikonut kirjoittaa. Olen putoamaisillani pohjattomaan kroonisen vetämättömyyden tilaan, mutta onnekseni törmäsin tuubinuhjaamisessa Seminaarimäen mieslaulajiin. Välitön reaktio oli kaivaa hyllystä levynsä Wunderbaum. Oletko allapäin tai onko perheessä havaittavissa mökötystä? Ei hätää, Semmarit saa mörököllinkin suupielet ylöspäin, pitää vaan varoa hermostuttamasta naapureita sen volumenappulan kanssa. Suosittelen tästä timanttisesta levystä tämän näytteen lisäksi erityisesti biisejä Taina, Lauri, Veljekset kuin elvikset, Electric happening sekä Mein klein Mutter (jos vaikka tuubista löytyisi, tällainen levy kuuluisi kyllä kotikirjastoon!).

Tällaista iloisen ja mielikuvituksellisen ammattitaitoista musiikkia kuunnellessa joutuu runonkirjoittajana nöyrtymään sen tosiasian edessä, että kirjoittamisessa voisi altistua vakavuuden sijaan enemmän ennakkoluulottomuudelle, välittömyydelle ja hauskanpidolle, kenties sitä voisi Jukka Laajarinnettä lainaten kutsua vaikka uusälyttömyydeksi? Kyllä, yritetty on. Onneksi tuosta blogirullasta löytyy sellainenkin linkki, jossa anarkistinen ja naiivi ilmaisu jalostuu raikkaudeksi. Käykää lorvimassa.

f 39

2011-09-22T02:03:00.001+03:00

.
martaat, hartaat vartaat
.

faradayn häkki

2011-09-20T01:02:00.014+03:00

Varjot leikkivät seinällä, järkkymätön kynttilä
          hohtaa huoneeseen syvää hiljaisuutta, sydän
                                    (sytyttämättömät kynttilät leijuvat hohtaen vastaan)
hukkuu taliin. Sanomalehti vaatemytty tyynyt lattialla.
          Olet täällä taas.                                        Jokin sävel
                              (kauhot kämmenen verran pimeyttä, siihen tottuu)
kieppuu lähelle ja pois, en saa siitä kiinni.
          Kiveksiä särkee, kiivaasti liikkuvat luomiesi alla

(torni on kaadettu, ratsu juostu näännyksiin)

nuo nopeat kalat. Karheus kurkussa, olet lukinnut minut allesi.
Lupaus kaikuu askeleet, …eleet - perkeleet,

(valoon pakotetut ruumiit haluavat puhua kanssani)

joku miettii ajatukseni, lantiosi kaarella
vaeltaa käteni, läpi kesän

(nauru vaeltaa seinillä omaa aikaansa etsien)

liukuu fosforikello kirjojen totuus omenat. Turtuneet aistit
huojuu vehka

(seison kynnyksellä, kuulen kahden kellon raksuttavan)

ikkunan äärellä värisee. Eilinen
kasvaa kuin mikäkin tunneli, liian monta suuntaa

(lattian shakkiruudut kapenevat pianon koskettimiksi)

ja kuolleet päivät, meri jonka huuto vaimenee,
kirkuvat aukot kevyen ja tunnottoman välillä, painottomat

(ja tanssit kaukaisen melodian kevyesti kuin baletissa)

siirtymät. Kukaan ei vastaa kysymyksiin, ei kukaan
muista miten luit kuninkaasta jota mikään ei huvittanut

(metsä vajoaa ja varjot liikkuvat nopeasti)

ja loit silmäyksen minuun.

saksittua (pimeys)

2011-09-18T21:30:00.002+03:00

        Pimeys saa taideteoksessa kuitenkin toisenlaisen luonteen. Mieltäisin sen itsessään neutraaliksi ilmiöksi, joka ei sinänsä ole hyvää tai pahaa, mutta jonka voima on sen läpitunkemattomassa määrittelemättömyydessä. Se on ilmentymä, joka ei ”kommunikoi” itseään mitenkään, koska siihen ei saa mitään otetta, koska se ei ole nähtävissä, ei sanottavissa, käsitettävissä. Läpäisemättömyydellään pimeys vastustaa kaikin tavoin myös manipuloivaa katsetta ja sen varaan rakentuvaa subjekti-objekti-suhdetta.
        Pimeys osoittaa tässä sukulaisuutta nykyisessä filosofisessa keskustelussa ajankohtaiselle toiseuden käsitteelle. Yritykset tulkita pimeyttä, luoda sille merkityksiä, tähtäävät pimeyden haltuunottoon. Ne ovat pyrkimyksiä ”ottaa se omaksi” tiedollisella tasolla. Pimeyden toiseus ja erillisyys pyritään siis merkityksen haltuunotolla käsittämään ja sulattamaan osaksi tuttua merkitysmaailmaa. Mutta pimeys ei olisi pimeyttä, ellei se säilyttäisi toiseuttaan, jäisi ymmärrykselle vieraaksi vastustamalla omalla olemuksellaan kaikkea itsensä ”näytteille asettamista”. Se ilmeneekin käänteisesti, poissaolossaan. Yritykset kielellistää pimeyttä muuttuvat vain itseään toistavaksi hokemaksi.
        Puhujan (Haavikko) kehotukset siteerata pimeyttä ja viitata siihen antavat ymmärtää, että pimeyden kielellistäminen tai kuvaaminen sanojen avulla osuvat tyhjään. Pimeyttä voi ainoastaan yrittää luonnehtia merkitysalueeksi, joka ei ilmenny kielessä. Ilmiö on tuttu muualtakin: yritettäessä kuvata kielen avulla esimerkiksi esteettisiä ja mystisiä kokemuksia, ne auttamatta vääristyvät – ja latistuvat.
        Pimeyden sijaa teoksessa voisi luonnehtia taideteoksen ei-tiedolliseksi ulottuvuudeksi, joka hämärtää manipuloivan näkemisen siten, että ”tarkkuus likimääräistyy”. Tämä palauttaa problematiikan takaisin taideteoksen kykyyn tavoittaa todellisuus, ”sattua kohdalle”. Taiteen representaatio on olemukseltaan likimääräisyyttä, joka ei vangitse pakolla heinänkorsia, ei yksinkertaista todellisuuden määrittelemättömiä vivahteita kaavakuvaksi tai pakota maailmankuvaansa yhdenmukaisiin perspektiivirakenteisiin. Pimeys pitää huolen siitä, että teos ei ”pienennä todellisuutta” tai vääristele kuvaamiaan ilmiöitä. Mutta sama pätee myös kääntäen: taideteokseen sisällytetty pimeys antaa sille määrittelemättömän ulottuvuuden, paljon avointa ja irtiolevaa jota ei voi käyttää (väärin) ja joka säilyttää taideteoksen integriteetin; estää taiteen kaikenlaisen manipuloinnin ja hyväksikäytön.

Leena Kaunonen
Heinänkorren tarkkuudella - Taiteesta ja näkemisestä Paavo Haavikon Pimeydessä
teoksesta Muodotonta menoa - kirjoituksia nykykirjallisuudesta (1997)

f 38

2011-09-13T02:18:00.003+03:00

.
kadehdin, kahlehdin kolehdin
.

helsinki syyskuun kymmenes

2011-09-10T00:48:00.001+03:00

Yritin katsoa tarkemmin, kaupungin
sameat silmät, kevyttä vihmaa ja harmautta.
Haaleat ihmiset vaelsivat kaduilla ääneti,
toimistossa hurisee, huulien hitaat kaaret.

Lounasravintolat, hotellin aulat.
Liikkeet jähmeät kuin öljy pakkasessa.
Askelten kaiut, autojen raskas matelu.
Silmät tuijottivat mitään näkemättä.

Mikä on tämä paikka, kuulin vain
kaukaisen matalan äänen, kuin didgeridoo
ja tippukiviluolan veteen putoavan pisaran
pitkään soivan sävelen.

Toistin kysymyksen, vastaus suoraan aivoihini:
”Tämä on sinun kaupunkisi, sinun totuutesi, yksi
tuhansista Baabelin kopioista. Elä ja todista tämä,
montako mustaa, montako punaista sydäntä näet."

Luulin palelevani, mutta en tuntenut mitään.
Kuka minulle puhui? Nähtiinkö minut,
kurkistiko joku rintani alle?
Ehkä kuljin rauniolla, viimeisessä kaupungissa.
Tai kenties kaupunki näytti todelliset kasvonsa.

street poetry

2011-09-07T21:24:00.002+03:00

n

2011-09-04T15:46:00.002+03:00

sellipsi

egosenttinen

lutkanpaljastin

hopea-apea

hypnoteekki

korvapuusto

bilemma

flegitimiteetti

känsäläisoikeudet

kihottuma

viiltävät huuliesi pimeyttä

2011-09-02T17:43:00.001+03:00

sinun kasvojesi hiiltyneet piirteet valvottavat minua
minä siirrän hiillostuvaa pimeyttäni sinun piirteittesi viileyteen
sinun huuliesi ja minun hiillokseni välissä valvovat pimeyden kasvot
minun yhä kasvavat piirteeni valvovat sinun hiilenpimeyttäsi
sinun piirteittesi hiiltyneet huulet kuulevat pimeyden kasvavan
huulet piirtävät kiiltävät valveensa sinun piirteittesi valheeseen
äkkiä minun pimeyteni viiltää sinun piirtävää hiillostasi
sinun viiltävä viileytesi valvoo hiilien kasvavia piirteitä
piirrät kasvojasi pois minun pimeyteni viileydestä
kiiltävät piirteet valvovat sinun viileää pimeyttäsi minussa
valehtelematta piirtävät hiilet huuliesi vihlovaa viileyttä
minun valveeni hiiltyy kiinni sinun huuliesi valheeseen

f 37

2011-08-31T00:51:00.000+03:00

.
kyökki lyököön, yöllä syödään
.

sylvi, kalle ja janne

2011-08-29T02:27:00.006+03:00

Tuubista tuntuu löytyvän noita maailmallisia runoilijoita vino pino ja katselukertojakin on joillakin satoja tuhansia. Kotimainen tarjonta on ainakin vanhemman runouden suhteen heikkoa, tallenteita linee vähän ja nekin varmaan ylen tai kustantamoiden arkistoissa. Asiaa auttaa hieman jos tietää mitä etsii, mutta luvattoman heikosti tuolla on tagit merkitty, noin yleisemminkin. Nykyrunoilijoista ei taasen tiedä sallivatko he keikkojaan tai tallenteitaan jaettavan vaiko ei.

Nämä kolme tuntuvat eroistaan huolimatta asettuvan samaan angloamerikkalaiseen kerronnalliseen jatkumoon kuin myös siihen liittyvään lukutraditioon. Kaikkia olen lukenut suomeksi, mutta hetkellisiä kohokohtia lukuunottamatta runoista ei ole jäänyt mainittavaa muistijälkeä. Tapanani on antaa teksteille toisia mahdollisuuksia vuosien kuluessa: kymmenessä vuodessa tapahtunee muutoksia niin minussa kuin runoherkkyydessäni, joten itse lukukokemuskin voi muuttua.

Tämä Heaneyn runo on jäänyt muistiin, kiitos Heikki Määttäsen esityksen ja säestävän huuliharpun Tanssiva Karhu-palkinnon yhteydessä. Siihen aikaan runoa tuli korkeintaan radiosta. Heikki lupaili alustavasti tulla Melbaan esittämään vanhan kansan ronskia runoperintöä, mutta ei sitten sairautensa kanssa kamppaillessaan koskaan ehtinyt. Tuo radiopätkä taitaa olla vielä jossain tallella c-kasetilla, siinä oli myös Lauri Otonkosken Musta oli valkoista-luentaa.

varvas (digitus pedis)

2011-08-27T08:09:00.005+03:00

IV

varvas (digitus pedis) on jalkaterän kärjessä sijaitseva puikkomainen uloke
jota päällystää iho
varvas pääsi jääpalojen keskelle lillumaan ja pian kaksi viereistä varvasta

seurasivat perässä

iho puolestaan on kehon suurin elin jolla on monta tärkeää tehtävää

ja kummin tärkein tehtävä on lapsen puolesta rukoileminen

rukouksen voima tulee Jumalan sydämestä ja se on aina saavutettavissa
vaikka vain 14 % saavutti vaaditut 60 opintopistettä

kirjallinen osa pääsykokeista menee aivan vituiksi suoraan sanoen

juuri kun luulee unohtaneensa nämä tunteet ne palaa takaisin

ja kaikki menee taas pieleen
voitelun niksit oppii kunhan näkee vaivaa, muista kaksi sääntöä:
1. ei painoja tai pituuksia
2. ei itsensä satuttamiseen liittyviä vinkkejä tai tarkkoja kuvauksia
miten koululaisia kuvataan kirjallisuudessa ja onko kuvaus totuudenmukainen?
pyhä kolminaisuus voidaan käsittää näin

kerronta, kuvaus, dialogi tai erittely, tulkinta, arvottaminen

tunnetaan tapauksia joissa taiteilija on tehnyt itsemurhan

mutta ratkaisuksi ei kelpaa että kriitikot alkavat kulkea sukkasillaan

ihan kuin nurkan takana vaanisi jokin
säädettävä ilmajousitus joka on elintärkeä turvallisuuden ja mukavuuden takaamiseksi

f 36

2011-08-25T09:10:00.004+03:00

murjotin, tarjotin, otin totin
.

pervo autotallissa

2011-08-23T20:20:00.002+03:00

Politiikassa vastakkainasettelu on lopulta kaiken perusta, se että kilpailevat näkemykset keskustelevat tai riitelevät keskenään. Jos konsensus alkaa näyttää liian ilmeiseltä säröttömältä rakenteelta, on syytä epäillä ovatko asiat sittenkään niin hyvin kuin annetaan ymmärtää. Kun slogan väittää että vastakkainasettelun aika on ohi, ollaan suuren kusetuksen äärellä.

Kirjallisuutta on hankala rinnastaa politiikkaan, vaikka joitakin yhtäläisyyksiäkin löytyy. Toiset pelaavat piiri- tai maakuntasarjassa, palstatilaa saavat kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kirjallisuudessakin on erilaisia ryhmittymiä, toiset tiiviimpiä ja toiset löyhempiä, mutta erona on että ne voivat olla toisiinsa nähden limittäin, lomittain, päällekkäin ja sisäkkäin. Jokainen yksittäinen toimija on lokeroitavissa johonkin suuntaan, enimmäkseen. Tämä on myös vähän hassua, koska itse kirjallisessa työskentelyssä on kyse itse kunkin omasta kosmoksesta.

Ristiriidat ja koulukunnat ottavat toisistaan mittaa ja tämä voi näyttäytyä (ulkopuolisen) silmin varsin riitaisalta. Pidemmän päälle kirjallisuuskinastelun voisi myös olettaa kehittävän kirjallisuutta, tämä tietysti edellyttää aitoa halua ymmärtää erilaisia näkemyksiä, hedelmällistä vuoropuhelua. Uskoisin että sitä piilee kärjekkäissäkin puheenvuoroissa. Erilaisia makuja voi olla vaikea yhdistää, mutta onko tarviskaan? Monimuotoinen kirjallisuus tarjonnee jokaiselle jotakin.

Esteettisten ja poeettisten linjanvetojen lisäksi voi nähdä myös poliittisia ja henkilökohtaisia päämääriä. On erilaisia näkymättömiä valtarakenteita, joista kaikki ovat tietoisia mutta harva halukas puhumaan, jottei oma asema tai tuleva sellainen vaarantuisi. Tässä kohtaa kirjallisuus jälleen muistuttaa politiikkaa, sillä erotuksella että kansalaisen todelliset mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ovat olemattomat.

Eräs tuttavani tapasi sanoa, että on kahdenlaista kirjallisuutta: toiset kirjoittavat elämästä ja toiset kirjallisuudesta. En voi allekirjoittaa väittämää koska en osaa nähdä niitä irrallisina saarekkeina vaan toisiinsa sulautuvina käsitteinä. Runoudella on kyky ja halu kuvataiteen tavoin tutkia kieltä, muotoa ja omaa olemassaoloaan, tähän ei tarinaan tukeutuva proosa yleensä yllä. Mutta tarina on itseisarvo, draaman kaarta tarvitaan taisteluun kirjallisuuden olemassaolosta kaikkialle virtaavaa elokuvaa vastaan.

Millaisia asetelmia meille tarjotaan? On kaupallisuus vastaan taiteellisuus: tämä keskustelu on osin tekopyhää. Kaikki tietävät että kirjojen pitää myydä, jotta voitaisiin kustantaa lisää kirjoja ja osakkeenomistajat saisivat osinkonsa. Pikkupajat toimivat (enimmäkseen) aatteelliselta ja voittoa tavoittelemattomalta pohjalta ja sen aluskasvillisuuden rikkaruohot ovat yhteisenä nimittäjänä summaansa suurempi voimavara kirjallisuuden kehittymiselle. On proosa vastaan runous: keinotekoinen asetelma jossa kaksi erilaista taiteenlajia asettuvat vastakkain, vaikka todellisuudessa ne kulkevat rinnakkain ja parhaassa tapauksessa hedelmöittävät toisiaan. On kokeellisuus vastaan modernistinen runous, vaikka kummallekaan ei voi piirtää rajoja ja kummatkin ammentavat enemmän tai vähemmän samoista kirjallisista perinteistä. Anyway, tätä (netissä) alati elävää keskustelua voisi moni pitää varsin viihdyttävänä, varsinkin jos tykkää pisteliäistä ja sapekkaista puhkumisista ja ironisista huokailuista. Unohtaa ei kuitenkaan sovi, että näytelmää ylläpitää intohimo kirjallisuuteen.

Eräs kummallisimmista vastakkainasetteluista pulpahti viime syksynä esiin Vihreässä Langassa (Nykyruno ei piittaa yhteiskunnasta) Tero Tähtisen voimin. Tähtinen kaipaa nykyrunolta yhteiskunnallisuutta itseensä käpertyvien muotokokeilujen sijaan, mutta ei kriitikkona huomaa että sitä löytyy erisävyisenä sieltä sun täältä menneen vuosikymmenen runoteoksista. Ja hyvä niin, sillä vaikka taiteella on keinonsa myös kantaaottavuuteen, sortuessaan pelkkään julistamiseen se menettää niin omaleimaisuutensa kuin elinvoimansakin ja muuttuu propagandaksi. Näytteen tästä antaa Tähtinen itse Kirjon numerossa 3/2010.

Poliittisessa runoudessa on toki kiinnostavatkin piirteensä, mutta siitä joskus toiste. Tähtinen viljelee VL:n kirjoituksessaan mm. kulunutta vertausta norsunluutornista ja kornia kuvaa masturbaatiosta autotallissa. Runkkaamiseen viittaa myös Silvia Hosseini Särön blogissa Runoilijan Huoneentaulullaan. Tähtisellä on sentään missio, Hosseini sen sijaan huitoo epämääräisyyksillä. Ovatko nämä autoeroottiset kuvat kenties kirjoittajiensa fetissejä, eräänlaisia transilluusioita peitellystä ekshibitionismista? Ja onko viimeksi mainittu luonteeltaan kirjallista, seksuaalista vaiko molempia? Miksi juuri kokeellisten runoilijoiden teksti vertautuu runkkaamiseen (joka sivumennen sanoen taitaa olla ihan terve seksuaalisuuden muoto)? Pitäisikö tästä ymmärtää, että muut runoilijat antautuvat teoksillaan lukijoilleen ”normaalin” seksuaalisuuden avulla? Myynninedistämistä kenties, tai jotain muuta?

Vai pitäisikö kielikuvaa jatkaen ajatella, että monoseksuaalisuutta parempi olisi yhdessä kirjoittaminen? Runkkaamista tai ei, kirjoittaminen on helvetin yksinäistä hommaa, genrestä riippumatta. En siis ihmettele runoilijoiden yhteenpesiytymistä palautteen ja sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä. Taisi olla Teemu Manninen, joka sanoi joskus että kyse on korvaamattomasta työyhteisöstä. Prosaisteilla ei taida olla samanlaista tarvetta tai perinnettä tekstien ruotimiseen, tai en tiedä, en tunne montaakaan prosaistia. Ehkä heillä on vielä yhteys kustannustoimittajaan. Runoilijat ovat jo ottaneet vastuun siitä pestistä itselleen.

toistan: olet oman itsesi varjo

2011-08-21T11:11:00.003+03:00

Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla ja lakata olemasta tämä kipu

Leif Färding

Toistan: olet oman itsesi varjo, jonka hiljaisuudessa syön. Pyrit valoa päin, aistit kaiken itsesi ulkopuolisen, unohdat mitä merkitsee olla varjona valoissa, unohdat ettei valoa ole ilman omaa varjouttasi. Suo anteeksi, en osaa tuoda tähän mitään käsin kosketeltavaa. Se olisi väärin, sillä ei ole muuta kuin tämä mustavalkoisuus, missä kohtaa raja menee, sitä ei tiedä kukaan. Jos haluat ottaa jostain kiinni, minulla olisi pieni vinkki, mutta olkoon… väärä aika ja paikka. Varjojen maassa kaikki on kotonaan, millainen onnettomuus onkaan joutua tämän kirkkauden keskelle! Unohtaa itsensä, unohtaa miten väliaikaista, miten turhauttavaa on kuunnella puhetta joka saa unohtamaan oman itsensä. Mitä korva voi kuulla kun se nojaa toiseen korvaan? Minkä tahdoit laulaa nukahti, minkä nauraa pujahti taskuista kadun armoille, ei ole selvää kuvaa koska silmät… koska eilinen… on suunnistettava vaistojen varassa ja edes kerran luotettava ehdoitta kuten lapsi, varjolapsi, niinhän se menee, varjoista syntynyt, varjoista elävä… Tahdon uskoa subjektiin, mihin tahansa pystyssä pitävään elementtiin, tahdon tunnistaa varjoista varjot, että joku tunnistaa varjoni rinnassaan kuin menneen aukon jota ei voi paikata, tahdon tunnistaa oman varjoni jotten eksyisi täällä varjojen maassa, että puristat varjoni käsiisi, avaat kätesi ja puhallat lempeästi, lempeästi taitat tämän mykkyytemme ja unohdat

f 35

2011-08-19T03:51:00.001+03:00

natsi, ratsia hatsista
.

riipinen

2011-08-17T17:42:00.002+03:00

jotain lopullista tässä

2011-08-15T14:15:00.001+03:00

Jotain lopullista tässä syksyssä.
Katselen pihlajaa, omaa pihlajaani pihalla, on sunnuntai
ja ruskan aika, yhä satuttaa
valo, unessa                 Minä olen Arnea. Kun aikasi tulee, muistatko minua?
                                        Muistatko ottaa minut mukaasi, ainoan jumalasi.
maalitehdas muuttui leipomoksi ja sain potkut,
ties monetta kertaa. Ja sinä, sinä kutistuit vanhukseksi,
torahampaiseksi hirviöksi ja omaksi itseksesi,
                                        Minä olen Arnea. Tulen unohduksen maasta
                                        jossa aurinko on musta ja varjot pitkiä kuin elämä
istuimme hiljaa ja taksi ajoi ympyrää, ympyrää, ympyrää.
Eräs Einstein sanoi aikoinaan,
että ihminen on luonut sellaiset elämän edellytykset
                                        Minä olen Arnea, Emo itse. Minä synnyin
                                        mudasta ja liejusta, vartioin toista varjoanne.
joihin ei evoluutionsa puolesta ole valmis.
Mutta sävel on, basso jytkää, here I go again
on my own, like a hobo I was born to walk alone
                                        Minä olen Arnea. Kun aikasi tulee, muistatko minua?
                                        Ota minut mukaasi, niin minä eksytän sinut.
Kaarnalaivassa kiehtoo sen keveys, virralle
antautuminen, hiljaisuus, sitä kohti kulje
- jos se kääntyy puoleesi.

f 34

2011-08-13T15:16:00.002+03:00

tunne, taina tiinenä
.

we shall overcome

2011-08-11T16:17:00.000+03:00

Eilen oli suurimman sanomalehtemme verkkoversiossa käytetty ilmaisua ”tullaan käyttämään”, loppuiltaan mennessä uutinen oli päivitetty täysin erilaiseen rakenteeseen. Luultavasti muutos johtui muista kuin kieliopillisista syistä, vaan kukapa tietää, ehkä toimituksessa on vielä jäljellä Ukko-Erkon perinteen vaalijoita.

Ilmaisu oli mitä luultavammin suora käännös englannin kielestä ja sellaisenaan sen olisi tietysti pitänyt olla monikon kolmannessa persoonassa, ”tulemme käyttämään”. Tässä vaiheessa puristi tietysti sanoisi, että suomen kielessä ei ole futuuria ja että puhekielinen ilmaisu ei sovi uutiskieleen ja että ”tulla tekemään”-tyyppinen ilmaisu on kökkö svetisismi (huom! ei svetismi) ja että suomen kieli tarjoaa futuurin korvikkeeksi liittopreesensiä eli on tekevä/tuleva/menevä. Hienoa. Ehkäpä lähestymme villakoiran ydintä.

Svetismeistä olen pääsääntöisesti samaa mieltä. Suomen kieltä on pyritty pitämään omaleimaisena, esimerkkeinä vaikkapa monet sanajohdannaiset lainasanojen sijaan. Toisaalta monet lainasanat ovat jo niin vanhoja ettemme niitä enää sellaisiksi tunnista. Samaa mieltä olen myös kielen puhtauden vaalimisesta silloin kun puhutaan virallisemmista yhteyksistä, jollaiseksi median tahdon yhä käsittää, toimittajien rappeutuneesta kielentuntemuksesta huolimatta. Ja toki, kieliopin perusteet (ei siis perusteellinen kielioppi) kuuluvat yleissivistykseen.

Mutta kuinka käyttökelpoinen tuo ns. liittopreesens on? Mahdollinen imperatiivisuus ei ainakaan minua häiritse, mutta sitäkin enemmän sen vanhahtava ja juhlallinen sävy. Herää kysymys siitä, miksei Agricola aikanaan sisällyttänyt futuuria suomen kieleen vaikka lainasi kielen rakennuspalikoiden perusteita niin ruotsista, saksasta kuin latinastakin, kaikki futuurin omaksuneita kieliä. Vai onko tämä taakka sisällytettävä 1800-luvun fennomaaneille, jotka eivät edes ruotsinkielisinä ole ymmärtäneet tällaista perustavanlaatuista filosofiskielellistä dilemmaa, vaikka fennomania jos mikä oli tuolloin futuristinen käsite.

Miten ja miksi kielet eroavat toisistaan, miten kulttuuri muovaa kieltä tai peräti kieli kulttuuria? Voisiko futuurin puuttumista perustella arkaaisella kulttuurilla, jossa eletään hetkessä eikä kurkoteta huomiseen saati tähtiin? Miten kielet ja kansat säilyttävät ominaispiirteensä, onko ratkaisu ranskalaistyyppinen lainsäädäntö ja itsepäisyys englannin kielikolonialismia vastaan? Koska kieli elää joka tapauksessa, pitäisikö sen mukautuvaisuutta pitää vahvuuden vai heikkouden merkkinä? Mitä pitäisi ajatella siitä, että suomenkieltä äidinkielenään puhuva hallitsee paremmin englannin kuin suomen oikeakielisyyden?

Vaikka käytämme futuurin vastikkeena pääsääntöisesti preesensiä puhekielessämme, tulemme ymmärretyksi. Lauseissa ”teen läksyt kohta”, ”vielä minä juoksen maratonin” ja ”tulen jouluksi kotiin” on kyse nimenomaan futuurista vaikkei kielioppimme sitä tunnustakaan. Puhe/yleiskielinen ilmaisu ”tulla tekemään” on kielen itsensä tapa kehittyä löytämällä uusia/parempia tapoja ilmaista asioita selkeämmin. Ilmaisu sallii myös passiivin käytön, mikä on joillekin futuureille ongelmallista. Näkisin siis 1900-luvun äidinkielen opettajien painajaisen kehittyvän 2000-luvun normiksi juurikin kaikkialla läsnäolevan englannin aiheuttamasta paineesta johtuen. Kaipa Suomessa(kin) tapahtuu tulevaisuutta?

m

2011-08-09T23:55:00.002+03:00

putouksellinen

nietzshesuggestio

dadakaista

nyyhkylakka

varhaistimus

herneenpelko

analoginen valehtelija

humulatiivinen tuotto

vitaalikapitaali

puoluetaimisto

katsoa saa

2011-07-28T18:19:00.001+03:00

Katsoa saa, muttei nähdä.
Koskea saa, muttei koskettaa.

Näkeekö neljä silmää enemmän?

Nähdä nainen ja kuolla.
Näkeminen sokaisee.

Katsot niin läheltä ettet näe minua.
Sinäkö erotat minut.

Joka kahdesta yhtä muovaa, unta näkee.
Yhtä unta kaikki.

f 33

2011-07-26T19:20:00.000+03:00

.
öinen neliö, eliöt
.

muistin koukeroissa

2011-07-24T18:49:00.001+03:00

Viikonlopun uutiset ovat olleet järkyttäviä ja masentavia. Tällaisina hetkinä toivoisi olevansa jossain kesämökillä kaiken median tavoittamattomissa. Hyvää on tietysti se, että lähiaikoina tuskin on tarjolla Ruokolahden leijonia tai vastaavaa kesäuutisointia. Oslon tapahtumiin minulla ei ole mitään lisättävää, ei mitään sellaista mitä ei jo olisi nettikeskusteluissa moneen kertaan toistettu.

En usko että tästä jää sen kummempaa muistijälkeä, ei samalla tavalla kuin suurten tapahtumien aikaan. Muistan että Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen aikaan olin kavereiden kanssa pienellä Välimeren lomasaarella, missä jo tutuksi tullut tarjoilija huolestuneena kyseli josko meidän suomalaisina pitäisi varautua armeijan harmaisiin. Kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin, olin pubissa laskemassa janoisille kaljaa. Estonian uppoaminen työntyi tajuntaan aamuvarhain viimeisenä yönä silloisen tyttöystävän luona. John Lennonin ampumista ihmettelin sairaalassa. Syyskuun lentokoneiskut jenkeissä ja joulukuun tsunamit koin kotosalla, epätodellisina, unenomaisina ja naulitsevina tapahtumina. Myönnettävä se on, traagiset tapahtumat suuressa mittakaavassa läpäisevät kyynisimmänkin tajunnan.

Muisti on omituinen ja epäluotettava rakennelma, silti siihen on pakko luottaa. Muistaisin varmaan presidentti Kennedyn murhankin ellei tietoisuuteni kertoisi etten ollut silloin vielä syntynytkään. Toisiaan muistuttavat tapahtumat sekoittuvat keskenään ja oma todellisuus kumoutuu vasta faktojen edessä. Muisti tarrautuu tunteen värittämiin aistikokemuksiin ja antaa suodatettua ja viipaloitua tietoa itsestämme, ikävät kokemukset laimenevat tai pyrkivät haihtumaan, miellyttävät kokemukset sen sijaan nostalgisoituvat. Psyyken itsesuojeluohjelma on kyllä tarpeen kelvollisen elämän jatkamiseksi, mutta vääristääkö se kuvaa meistä itsestämme? Olisi kai väärin sanoa, että omakuva ja itsetuntemus ovat yhtä kuin muisti, mutta silti olemme jonkinlaisen menneisyyden ja nykyisyyden - miksei myös tulevaisuuden, suunnitelmien ja odotuksien suhteen – hatara konstruktio, joka erottaa meidät vaistojen varassa toimivasta eläimestä. Tässä yhteydessä lasken joukosta pois isot ihmisapinat, jotka edustavat tietoa ihmiseksi tulemisesta. Ja tämä ihmiseksi tuleminen meidän kaikkien täytyy lunastaa vielä erikseen, yksilöinä.

Olen ajatellut viime aikoina paljon lapsuuttani, miten yksittäisistä muistoista haarautuu uusia vanhoja tapahtumia, miten suuri osa varhaislapsuudesta on hämärän peitossa, millaista ja miksi omaksi itseksi kasvaminen on ollut sellaista kun on ollut, katsellut viisi-, kymmen- ja viisitoistavuotiasta minääni ja ehkä ymmärtänyt jotain itsestäni, tajunnut ettei kaksi- ja kolmekymppisen psyykessä ole paljoakaan eroa, ehkä sen pienen elämänkokemuksen verran. Toisenlaisten ympäristötekijöiden kuvittelu on ehkä turhaa, mutta samalla saattaa ymmärtää miten merkittäviä pienetkin tapahtumat kasautuessaan ovat, miten sattumoiden jatkumo takoo jotain kohtaloksi hahmoteltavaa, että se on pikemminkin tiedostamattomien tekojen ja tapahtumien kuin itse luodun polun ja uran polkemista, tietoisuus siitä että näin on asiain laita suurimmalla osalla ihmisistä, myös niillä kaikkivoipaisilla.

puheenvuoroja kirjallisuudesta

2011-07-20T10:13:00.005+03:00

Iso osa näistä linkeistä tulee samoista suunnista, joten listan perusteella voi löytää paitsi punnittujen puheenvuorojen, myös niiden puhujien luokse. Em. syistä en tiedä päivitänkö tätä enempää. Toivottavasti nuo näkökulmat keskusteluineen avaavat näkemystä suomalaisen kirjallisuuden tilasta.

Päivitetty 11.12.2011 - uusimmat linkit lihavoitu

30.11.2011 Paikka yhteiskunnassa - rahan valta
22.11.2011 Onko omakustanne valekirjallisuutta?
11.5.2011 Luonnoton kirjallisuus
11.10.2010 Suomalaisesta proosasta
6.10.2010 ntamo. Avantgarden suklaarasia vai makkaratehdas?
28.9.2010 Ntamo haastaa WSOY:n
28.9.2010 Jää rikottu
13.9.2010 Vallan kirjailijat?

11.9.2010 Kirjailijan vapaudesta
6.8.2010 Sanapoetiikasta ja mittakaavakangastuksesta
4.8.2010 Sanojen runoudesta
26.7.2010 Kritiikin kritiikki - kielletty aihe?
25.7.2010 Runouden tämänhetkinen kansallinen tila
16.6.2010 Kirjailijan ja kustantajan suhteesta
31.5 2010 Kuka tietää mitä kansa runoilee ( todella :)
29.5.2010 Vapaa vai ilmainen kirja?

20.5.2010 Suoraa puhetta lyriikasta
18.5.2010 Porvoon runokoulukunta, Tampereen Ristoahtikoulukunta ja Helsingin ghettobeat
31.3.2010 2000-luvun runous
31.3.2010 Proosarunon sukupolvi
9.3.2009 Ihan oikea ammatti
9.3.2010 Runouden kevyttä valtavirtaa
2.3.2010 Kritiikin hautajaiset
4.2.2010 Oppimattomuuden ylistys

4.2.2010 Runon kriisistä
22.12.2009 Sähkökirja on tullut
3.12.2009 Itkeä saa, mutta se ei kannata
14.11.2009 Pamfletti uuden vuosikymmenen uudelle kritiikille
7.11.2009 Kaipaamattomia vastauksia
4.8.2009 Kun rakkaus ei riitä
4.6.2009 Se rapistuu sittenkin
16.3.2008 Kannattaako kirjailijan blogata?

03/2008 Yli modernismin ajan - Paavo Haavikon Kaksikymmentä ja yksi
1.2.2008 Pieni piiri valitsee kirjailijaliiton jäsenet
15.1.2008 Avantgardistinen kirjallisuus, itsereflektio ja jatkuva kyseenalaistaminen
1.12.2007 Taide, muoto, yhteiskunta ja säkeen vaikuttamisen mahdollisuus
18.9.2007 Tappakaa Kirjavälitys! Kuolema Suomalaiselle kirjajaupalle!
11/2006 Torso yhteiskunnallinen runo
22.8.2005 Tiet etäisyyksiin
1/1998 Suomen kieli on vetäytymässä ja jättämässä meidät rauhaan toisiltamme

estradilla

2011-07-17T20:26:00.001+03:00

Yleisö kohisee ja taputtaa.
Valitse paikkasi, supise korvaan,
sujauta naamio naamion päälle.

Kädestä käteen lentää tellus
kuin ilmapallo
ja keveyttä säestävät
tanssin askelet.

Palloa jokainen tavoittelee.
Mieli voittaa kielen.

Miehellä on monet kasvot.
Se jota hän esittää
se jonka hän kätkee
se jonka kasvoja hän kantaa.

Mutta yhdet kasvot puuttuvat.

f 32

2011-07-14T22:23:00.000+03:00

.
köyhyyden yössä käyden, köyden
.

saksittua (eliot)

2011-07-12T23:24:00.001+03:00

"...hän seuraa samanaikaisesti monia rinnakkaisia aiheita, irroittaa runokuvat itsenäisiksi aineosiksi, luopuu runon yhtenäisestä loogillisesta 'juonesta', katkaisee yhden aiheen äkkiä poikki ja siirtyy toiseen. Hänen päämääränään on koko ajan monikerroksellisuus, orkestraalisuus; hän haluaa herättää samanaikaisesti mahdollisimman monta vaikutelmaa ja tehdä lukijan runoelämyksen kolmiulotteiseksi, monisärmäiseksi. Hän suorittaa rohkeita näkökulmanmuutoksia ja rakentaa runonsa usein sinfonisesti, rinnakkais- ja kontrastivaikutelmien varaan, hän yllättää lukijan äkillisillä siirtymillään ja eriskummallisilla runokuvillaan; hän ei koskaan selitä lähemmin tarkoituksiaan, vaan tyytyy ainoastaan viittaamaan lukijalle pääsuunnan."

Peilien viidakossa, T. S. Eliotin runouden tarkastelua
Kai Laitinen 1949 *

Sikäli mikäli allekirjoittaa tämän Laitisen arvion Eliotin tuotannosta, herää seuraavanlaisia kysymyksiä:
1. Missä määrin (modernistiset) runoilijamme 50- ja 60-luvuilla ovat pyrkineet/onnistuneet toteuttamaan tällaista maailmaa? **
2. Tukahdittiko anhavalainen imagismi itämaisine puhtaine kuvineen modernistisessa runossa piilevän vapaan ilmaisun? ***
3. Mitä ja miksi tapahtui suomalaiselle runolle 1970- ja 80-luvuilla?
3. Onko käsite "objektiivinen korrelaatti" mahdollisesti väärinymmärretty (kavennettu) ja voisiko se olla enemmän suomalaisen proosan (klapiproosa) kuin runon ongelma?
4. Jos vastaus kohdassa 1 on rikkaasti ja monipuolisesti, niin onko tämä ulottuvuus täysin kadonnut myöhempinä aikoina?
5. Eikö ns. kevytmodernismia **** (lanseeraus Maaria Pääjärvi) - jos sillä tarkoitetaan 2000-luvun modernistista runoutta - pitäisi tarkastella ensisijaisesti edeltävän kolmen vuosikymmenen kuin "mestarirunoilijoidemme" runoutta vasten? Olisiko tällaisella määritelmällä jotain sisältöään suurempi tavoite?
6. Eikö osa "uudesta" tahi "kokeellisesta" runostamme pyri juuri tuohon Laitisen määritelmään? (kääntäen voisi kysyä ketkä "modernisteista" pyrkivät?)
7. Tämä ei ole kysymys - näkisin että moni 2000-luvun runoilija hakeutuu ilmaisussaan (toistaiseksi) määrittelemättömään suuntaan, omaansa, pois lokeroista ja poteroista.

* oletan esseen ilmestyneen jo Aution maan ensimmäisessä painoksessa, lainaus teoksen 3. painoksesta 1988
** luen suuren osan 60-lukulaisista modernismin haarautuvaan jatkumoon, poislukien muutamat Väinö Kirstinän ja Kari Aronpuron teokset
*** mielestäni modernismi sallii melko vapaan ja monipuolisen ilmaisun (anhavalaisuuteen verrattuna)
**** minulle on jäänyt epäselväksi, ketkä modernismin nykyrunoilijoista EIVÄT kuulu tähän määritelmään

se tulee muuttamaan tulevaisuutesi

2011-07-09T22:25:00.001+03:00

III

se tulee muuttamaan tulevaisuutesi

sen tavoitteena on eriytymätön ykseys josta syntyy absoluuttinen todellisuus

spektaakkeli ilmenee valtavana myönteisyytenä, joka on kiistatonta
ja luoksepääsemätöntä

siirryttiin kuitenkin kammarin puolelle ja vaikeinta on tämä

saada se pysymään pystyssä aivan itse
sitten me tytöt otettiin mieheltäni suihin vuorotellen ja yhtaikaa

täällä wiggenstein tuntuu tervejärkiseltä, kuoleman kaltaista poissaolon läsnäoloa

ryhmämme kaipaa vahvistusta leveäharteisista työmyyristä

jos haluat olla varma sisäänpääsystäsi, työnnä kymppi taskuun
otuksen tasku on nahkainen ja se hölskyy kävellessä

se kävelee varmoin askelin ja viheltelee kulkeissaan

kirja sanoo vanhurskaaksi niitä jotka osaavat rakastaa ja unohtaa kulkiessaan
tämä tarkoittaa että on olemassa polku jossa voitte saavuttaa yhteyden

maailmankaikkeuden sisimmän kanssa

kuitenkin kaikista kipein varvas tuntuisi olevan juuri se sisimmäinen

l

2011-07-07T21:26:00.002+03:00

debyyttimulkaisu

sääinnoste

demarimekko

kirjavitsaus

vakokauhu

vakuumiyhtiö

selostuskomppania

deittitaiteilija

diivatulehdus

liksaatio

minä otin sanoista vaarin

2011-06-23T19:20:00.004+03:00

Minä otin sanoista vaarin ja yhdessä lähdimme hakku olalla ja kaivauduimme vuoren sisään. Melkoinen homma kun vetää suonta ja ala siinä sitten takoa kultaista naista. Joku viisas - en se minä ollut - väitti kultaa huuhtoessa unohtuvan että vapain aines menee kaikesta läpi. Ja niin putosin minäkin sinun häpyhuuliesi läpi, pitkään käytävään elämän alkulähteille, läpi vuosisatojen, yksi sateinen huimaus ja hulmahdus, pitäisi katsoa eteensä mutta siihen se vuori aina piirtyy ja takana voi kivettyä, hyppään ratsun selkään ja liu’un yhteen suuntaan kerran ja toiseen kahdesti, kerran minä vielä pysähdyn ja haukottelen hevoselle jonka pää lepää lakanoissani ja käännän viimeiset taskunpohjani ja siksikö niihin taskuihin niin paljon tavaraa mahtui että ne oli yhtä isoa reikää. Kuka se sanoi että minuun mahtuu niin paljon kaikkea? Että kaikkea sitä näkeekin. Putoan oman paradoksini läpi ja kuulen sanasi: usko on niin vahvaa että puhe rakentaa itseään toteuttavan ennustuksen. Tämmöistä se on rakentava puhe! Mutta minä kun en juuri suvusta perusta, siksi jäi vaari, ihmeen arkista, vene tuntui enon verran kevyemmältä, niin liukui veneeni ajatusten järvellä, vuori häämöttää edessä, tähtään korkealle, niin ylös on rima asetettava että voi selkä suorana kävellä sen ali. Työlästä on, työstä käy sanojen hakkaaminen, käy kyllä, työstä sanoja kuin tunteita kuin rivien välistä huminaa, humisee korvien väli, minä otin sanoista vaarin ja yhdessä lähdimme hakku olalla ja kaivauduimme vuoren sisään

f 31

2011-06-21T18:19:00.000+03:00

.
kaapeli, kyöpeli kiipelissä
.

köyhyyden ylistys

2011-06-16T16:17:00.003+03:00

Akua vitutti. Tiskit vaelsivat keittiön avaruudessa ja olohuoneessa leijui toteutumattomien unelmien meri. Päätä jomotti. Voi elämä elämä, olet rispaantunut silmukoistasi. Hän katseli ikkunan liikkumatonta maisemaa ja hörppäsi lämmintä kaljaa. Pojat, hän huusi, mutta yläkerrasta vastasi painokas hiljaisuus. Reippaita mutta kieroonkasvaneita poikia. He ansaitsisivat naisen hellää kättä, mutta eipä taida Iines einestä, mokoma pinnallinen sotka. Aku tiesi olevansa vajavainen, mutta kyllä hänessä olisi rankkaa ankkaa kylliksi.

Hän kaivoi perunan kostuttamia puruja ja kääri hajamielisesti sätkän. Oikeastaan hän oli masentunut: Mustassa aukossa voi kuulemma viettää ikuisuuden, toisaalta siellä voi pudota vapaasti. Kerran vielä hän siemailisi hienoa viskiä ja tupruttelisi aitoa havannalaista, kerran vielä. Toisinaan elämä tuntui leijuvan höyhenen varassa. Ankan jyvä on yhteinen jyvä eikä hän ketään sorsinut, mitä nyt naapuria nokitti silloin tällöin. Kaiken muun hän kesti muttei siipiveikoksi nimittelyä. Olo kuin sulkasadon jäljiltä. Saakeli, nahkurin orsilla tavataan!

Hän tunsi itsensä munattomaksi, mutta tunteet on tuhottava ennen kuin ne nimetään. Hän muisti nähneensä unta farkkukaupasta, mutta herätessä alastomuus iski vasten kasvoja, toivoa saa. Siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan. Tulisipa nyt jäätelöauto torvineen, hän täräyttäisi haulikolla. Mutta miten tulla näkyväksi tässä pirstaloituneesa maailmassa? Elämä tuntui usein mustavalkoiselta ja silti, aivan kuin nämä värikkäät ja värittömät päivät laulaisivat vuorotellen, kuin ne värähtelisivät näkymättömällä vaa’ankielellä.

Jos hän jotain vihasi, niin satua rumasta ankanpoikasesta. Kyllä räpylä laahaa. Kunnioita Mahtiankkaa, ja pah! Jos se pihi runkkari laittaisi miljoonansa kiertoon niin Ankkalinna elpyisi ikuisesta lamastaan, mutta sääntöjen sisällä on toiset säännöt. Voi miten laahaa räpylä, jonain päivänä hän murtautuisi tästä kuplasta ja tekisi itsestään kuuluisan. Hän käänsi kylkeä ja veti huovan ylleen, luomet vilkkuivat. Jollain kummalla tavalla hän tunsi olevansa kuolematon.

f 30

2011-06-14T14:15:00.002+03:00

.
purema, kutema, tulema
.

poesia laadukkain

2011-06-12T18:35:00.000+03:00

Kellarin lukijat ovat puhuneet ja valinneet Poesian laadukkaimaksi runokustantamoksi, siis mitä tulee julkaistavaan materiaaliin. Yllättävän tasaisessa väännössä seitsemän kymmenestä ehdokkaasta olivat miltei tasoissa, mutta kalkkiviivoilla Poesian kirjojen lukijat ottivat onnistuneen kirivaihteen. Ja ovatko Gummerus sekä turkulaiset Sammakko ja Savukeidas taantuneet vaiko pitäneet tasonsa?

Jotain kustannusalan murroksesta kertonee se, että tämänkin kyselyn aikana Södika myytiin Bonniersille ja Poesia on ehtinyt muuttua osuuskunnaksi ison kirjaimen vaihtaessa samalla paikkaa. En tiedä onko olennaista se, säilyykö WSOY:n tuotemerkki ja itsenäisyys ajan kuluessa. Yritysmaailman koukeroissa näin taitaa harvemmin käydä. On vaikea kuvitella, että Tammen ja WSOY:n yhteinen volyymi tästä ainakaan kasvaisi. On kuultu aiheellisiakin huolestuneisuuden osoituksia siitä miten käy laatukirjallisuuden, mutta itse olen positiivisella mielellä, onhan Bonniersilla Ruotsissa kunniakkaat perinteet. Tämänhetkisestä tilanteesta en tosin tiedä.

Poesia puolestaan on kunnostautunut toimittamisen laadulla, ns. uuteen runouteen panostamalla sekä teosten ilmaiseen luettavuuteen verkossa. Vaikka runoteosten myynti ei kummoista olekaan, olisi mielenkiintoista tietää mikä vaikutus tuolla viimeksi mainitulla seikalla on myyntiin, pienen lafkan luulisi tarvitsevan jokaisen pennin - olkoonkin, että tällä tuotantovälineiden haltuunotolla on ideologinen pohja. Herää myös kysymys siitä, voiko osuuskunnan jäsen julkaista aina halutessaan, ainakaan taloudellisten paineiden ei luulisi olevan esteenä. Teosten ilmaisuus on kaksipiippuinen juttu. Itse pyrin hankkimaan mielenkiintoisen kirjan omaksi, lehteiltäväksi milloin vain. Epäilen ettei näin ole kaikkien laita.

Kyselyt pitävät toistaiseksi tauon, koska en tiedä mikä merkitys niiden haamuvisiiteillä on. Bloggerin omiin tilastoihin ei toisaalta taida olla luottaminen, nytkin ne näyttävät melkoista liikennettä muutamista blogeista vaikka täällä ei ole juuri mitään julkaistukaan.

By the way, tekniset ongelmani ovat ainakin osaksi takana, niinkin yksinkertaisella keinolla kuin putsaamalla pölyt tietokoneesta. Videotkin pyörivät kuten pitää :) Tällä hetkellä ärsyttää F-Secure, jolta ei löydy Firefoxin nelosversiota varten skanneria ja health checkia.

mihin tarvitset tarkoitusta

2011-06-07T19:40:00.000+03:00

Mihin tarvitset tarkoitusta?
Eläisit sitä, et ehtisi kysyä moista.

Miten niin lammesta kuvastuva taivas
on vähemmän totta?

Katso kuvaasi,
mitä kaikkea sen takaa löytyy.

Että tyhjentäisin lauseen
sanomalla jotain syvällistä?

Syvällisyys –
vain yksi pinnallisuuden muoto.

k

2011-06-05T11:12:00.001+03:00

orineuvos

rumillisuus

ahattelutapa

aistimuskeli

harvatalkoot

kehysteerinen

muttainen

lyhdentyminen

kerintätoimisto

akvamelli

f 29

2011-06-03T10:11:00.000+03:00

.
händel, händer, det tänder
.

kahdeksas päivä

2011-06-01T09:10:00.000+03:00

Sanon banaani ja heti se ilmestyy naisen käteen.
Hän kuorii sen ja haukkaa palan.

Sanon puu ja aurinko valaisee männyn neulaset.
Sanon kesä, mutta viileäksi jää.

Sanon auto, mutta bussi jämähtää pysäkille.
Erehtyminen on jumalallista.

Perehdy erehdyksen hedelmään.
Sano mansikka. Sano gorilla. Sano kuolema.

kirjastomarinoita

2011-05-30T08:09:00.000+03:00

Maltoin kerrankin mieleni kirjastossa käydessäni, mukaan tarttui vain neljä kirjaa. Yksi niistä oli muutaman vuoden takainen esikoiskokoelma, eikä sellaisenaan lainkaan hassumpi. Siispä olin hieman hämmästynyt kun sivujen välistä paljastui lainauskuitti kesäkuulta 2008. On toki mahdollista että se olisi siellä säilynyt useampien lainausten ajan, mutta epätodennäköistä. Kauhistuttava ajatus, että uutuudeksi laskettava kirja kelpaisi kolmen vuoden aikana vain yhdelle tai kahdelle lukijalle. Onko todellakin niin, että nykyrunous on lukevalle yleisölle tavoittamatonta tai yhdentekevää? Että sitä lukevat - karkeasti ottaen - kirjallisuusihmisten lisäksi vain itsekin runoja kirjoittavat? Vai voisiko kyse olla runouden perusolemuksesta, pyrkimyksestä uuteen, toisenlaiseen, tuntemattomaan, niin muodon kuin sisällönkin suhteen. Joka tapauksessa, lyseinen lainaaja on ainakin tyylitietoinen, toisena kirjana hänellä oli Daniil Harmsia.

On oikeastaan aika kummallista, etteivät kirjastojen tietokannat taivu valtakunnalliseen statistiikkaan, sillä olisi mielenkiintoista tietää millaista runoutta sieltä löytyisi. Helmetin tilastot voisivat olla suuntaa-antavia - mutta viimeksi vilkaistessani sieltä ei löytynyt lainatuimpien ja varatuimpien joukosta ainuttakaan runokirjaa. Proosaan verrattuna runouden lukija joutunee käyttämän enemmän aivokapasiteettiaan ja se ei totisesti sovi, jos kaiken pitää olla mukavaa ja helposti sulatettavaa.

Kirjastokuitista mieleeni muistui tapaus ajalta, jolloin kuitista löytyi vielä lainaajan nimi. Albert Camus'n (joka muuten muistuttaa eräässä valokuvassa erehdyttävästi Humphrey Bogartia) Sivullisen välistä löytynyt kuitti ei olisi kiinnittänyt huomiotani ellei sieltä olisi löytynyt myös valokuva kauniista tummatukkaisesta naisesta. Rehellisenä ja vastuuntuntoisena kaivoin tietysti puhelimen esiin ja soitin neidolle. Palautin valokuvan ja sain samalla nauttia kupposen teetä. Tee oli hyvää.

Kirjastojen tietoturva ei ole aina ollut kovin kummoista. Aikoinaan korttiin präntättiin koko sosiaaliturvatunnus, jota tunnutaan nykyäänkin tungettavan joka paikkaan - härskien hyväksikäyttäjien iloksi. Minä kuitenkin kieltäydyin kunniasta ja pienen sotimisen jälkeen sain tunnuksen loppuosaksi neljä ruksia.

Mutta hyviäkin uutisia on. Helmetistä voi nykyään tilata laina-ajan loppumisesta varoittavan tekstiviestin, joskaan en kyseistä tiedotetta äsken enää löytänytkään. Nettikään ei ole välttämättä koko ajan saatavilla. Netistä puheen ollen - vaikka itsekin käytän sitä paljon tiedonhankintaan - sieltä on turhaa odottaa löytävänsä kaikkea tietoa, varsinkaan syvällisempää ja perehtynyttä. Siinäpä kirjaston tietopalvelut ovatkin oiva apu - puhumattakaan tarjolla olevasta tietokirjallisuudesta. Jälkimmäisen suhteen olen kyllä laiskistunut - aiheen pitää olla todella mielenkiintoinen jotta jaksaisi etsiä ja lukea enimmäkseen tiukkaa ja tylsää faktaa.

Kirjastojen tärkeyden on onneksi osa kansalaisistakin tajunnut. Kun Helsingin valistunut kaupunginjohtaja Jussi Pajunen otti pari vuotta sitten kirjastot leikkuulistalleen, kansalaisliike sai katastrofin torjuttua, joskin yksi tai kaksi kirjastoa taisi kadota. Sitä en muista miten kävi koulujen, terveyskeskusten ja vanhustenhuollon. Tuollaisia ajatuksia on vaikea kuvitella muualle kuin kyykytyspuolueen papereihin. Julkinen terveydenhoitohan on jo miltei tuhottu, mitäpä se liikuttaa niitä joilla on pätäkkää maksaa.

Niin, olipa minullakin joskus mielessä kirjastoala, mutta sinne on kivinen tie noita halpoja työllistämispaikkoja lukuunottamatta. Annan propsit kaikille kirjastoihmisille, varsinkin niille pitkän koulutuksen ja koulutukseen nähden pienen palkan kirjastoihmisille.

f 28

2011-05-28T07:08:00.000+03:00

.
korskuntaa, arska kerskuu
.

hygienia tarkoittaa

2011-05-26T06:07:00.002+03:00

II

hygienia tarkoittaa, että kun rahaa on riittävästi siitä ei tarvitse puhua

luottokriisi, heikko taala ja ennätyskallis öljy painoivat indeksin pohjalukemiin

luottamus syntyy ennustettavuudesta ja toistuvista mielihyväkokemuksista

veren tarve tulee usein täysin yllättäen eikä sitä voi ennakoida

vastaajat mäiskivät toisiaan kaikella mahdollisella irtaimella

juha väätäinen jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä

uskollinen katselija oppii hyväksymään kuvat metaforina, ne ovat merkityksettömiä
ja tarkoitusta vailla

on löytää yhteys kokonaiseen itseen, se on rakastettavana ja kyvykkäänä

tapahtumaketjuna kovin omituinen, emmekä vieläkään tiedä kaikkia yksityiskohtia

yhä on epäselvää, miksi nämä hylkäsivät neljä kätevää raajaa

ja alkoivat kulkea kahdella jalalla

maailma ja mieli pirstaloituvat, toinen saa diagnoosin eikä kumpaakaan hoideta

kun sadutusta oli jatkettu puoli vuotta, kuoleman aiheita alkoi esiintyä

kesken kaiken tekee sinut ihmiseksi, kaltaiseksi

se tulee muuttamaan tulevaisuutesi täysin!

kurjuuden kuningas

2011-05-25T11:46:00.006+03:00

YLE teemalta on tullut viime aikoina tiuhaan kotimaisia rock-konsertteja, joukossa sekä helmiä että höttöä. Toissailtainen lähetys Tuomari Nurmion 30-vuotisjuhlakeikasta kuuluu ensiksi mainittuihin. Se oli rosoisuudessaan, resuisuudessaan ja vähäeleisyydessään kertakaikkisen tyylikäs esitys, jossa rootsia kunnioitettiin. Mieleen jäivät erityisesti räppiäinen nimeltä Dumari sekä psykedeelinen reggae, jota en muista aiemmin kuulleeni. Pari kertaa olen Nurmion trubaduurikeikoilla ollut, simppeliä ja karheaa bluesia on ollut tarjolla. Jotain hänen lyyrikonkyvyistään kertonee sekin, että hänelle on myönnetty sekä Juha Vainion sanoittajapalkinto että Eino Leinon palkinto. Oma suosikkilevyni on herkkä ja melodinen Punainen planeetta, jonka tunnelmista ollaan edetty jo varsin kauas.

Vaikka Nurmio omaleimainen onkin, tässä videossa hän tuntuu liikkuvan Johnny Cashin ja Nick Caven välimaastossa. Ei siis varsinainen moite.

f 27

2011-05-19T04:05:00.001+03:00

.
veistä, meistä miestä
.

nälkä vainoaa

2011-05-17T03:04:00.003+03:00

- käsittääkseni käsittämisen rajat on minun ensin rajattava käsitteet -

Eeva-Liisa Manner

Nälkä katoaa jo toisena päivänä
Kun ruumis puhdistuu niin mielikin kirkastuu
Jos siis paastoaisin neljäkymmentä päivää
Jos yöt pitkät rukoilisin en mustaa valkoista lankaa kantaisi
Silloin muuttuisin kirkkaudeksi itse
Itse kirkkaudeksi

Kuihtunut ruumis ei muistuta kirkkautta pätkääkään
Kuihtunut ruumis muistuttaa kuivuudesta
Kuihtunut ruumis muistuttaa elämän rajallisuudesta
Kuihtunut ruumis kuitenkin jatkaa elämää
Elämä jatkuu hyeenoissa ja muurahaisissa
Kirkkaus asettuu niihin

Ne tietävät jokaisen aterian olevan pyhän
Ne eivät tiedä mitään ne vain syövät
Liikkuvat vaistojen varassa
Syövät ja tulevat syödyksi
Eivät pyydä anteeksi päivälliseltään
Eivät pyydä anteeksi luita joita jättävät jälkeensä

Pyhästä ateriasta jää pyhäinjäännös
Pyhäinjäännös täytyy olla jos mielii jotain palvoa
Tarvitaanko jumalille nimeä tai kuvaa
Henget liikkuvat vetten päällä ja maan
Henget liikkuvat vaikkei niitä huomaisi

Kun eläimessä syntyi tietoisuus
Kun tietoisuus omasta itsestä syntyi
Syntyi tietoisuus hengestä
Pyhistä hengistä ja vähemmän pyhistä
Syntyi kaipuu pyhien yhteyteen
Syntyi tietoisuus siitä että kaikki aikanaan
Että nälkä kuuluu elämään
Että täytyy nimetä se minkä voi nähdä ja kuulla
Se minkä voi tuntea ja koskettaa

Että nimetä täytyy myös muut asiat
Asiat jotka ovat käsitteellisiä
Käsitteet helpottavat kommunikointia
Että käsitteet tulee konkretisoida
Konkreettisin asioin esittää käsitteet

Käsite muodostuu prosessista
Prosessissa materiaa työstetään
Kun eläin saavutti tietoisuuden itsestään
Kun aikaa riitti ruuan hankkimisen jälkeen
Kun aikaa riitti vielä suvun jatkamisen jälkeen

Syntyi kaipuu jonnekin muuanne
Kaipuu pyhien yhteyteen
Kaipuu saa monenlaisia muotoja
Kaipuu saa pyrkimään kohti pyhyyttä
Kaipuu pyrkii epätoivoisesti kohti tilaa
johon pääsee joka tapauksessa

en tiedä olenko ympyrä

2011-05-14T01:57:00.003+03:00

En tiedä olenko ympyrä ilman keskipistettä
mutta tiedän että jos keskipistettä on
niin minulla on myös monta kehää
                                    (maalitaulua enemmän
                                                et voi ampua ohitseni)

en tiedä muodostavatko nämä kehät muurien järjestelmän
mutta tiedän että silloin olen vanha kaupunki
                                    (monesti olen palanut
                                                aina minussa on tuhkan jäämiä)

en tiedä missä perimmäisin kehäni lymyää
                                    (montako näkymätönta mailia
                                                montako valovuotta)
mutta tiedän että ajatukseni leikkaa näitä perimmäisiä vieraita rajoja

siellä uusi keskipisteeni kehittyy
                                    (siellä kasvat kuin kesäinen puu
                                                sen latvassa istuu yölintu
            jonka laulu tulee valosta ja maailmojen keväästä).

Sviter (1947)
Erik Lindegren

f 26

2011-05-11T01:02:00.001+03:00

.
kuje, kujerrus, nujerrus
.

fragmentteja keveydestä

2011-05-08T00:13:00.001+03:00

Milan Kunderalle

                Seison kynnyksellä, kuulen kahden kellon raksuttavan

Mies nauroi, rapsutti partaista totuuttaan, puhui muutaman lauseen onnellisuudesta

                        Ohuita siivuja vain, ohuita siivuja sinusta haluan

Luit kuninkaasta jota mikään ei huvittanut ja loit silmäyksen minuun

                                Kaipaan sinua kuin sateen ropinaa peltikattoon

        Eläimet eivät pyydä anteeksi luita joita jättävät jälkeensä

                Hyväilee meitä aamun letkeys, toivossa nouseva päivä

Kuinka kauniita ovat puut kun lehdet putoavat, kuinka avuttomia kun talvi tulee

                                Ihastumme asioihin jotka yllättävät meidät

        Sinä makaat nurmella ja palvot aurinkoa, minä juoksen sateessa

                        Jos näkisin puun taipuvan takaisin hänen lanteilleen

                Syvällisyys on vain yksi pinnallisuuden muoto

                                Asioissa pidän niiden raikkaudesta

Lumooja 1/2011

j

2011-05-05T03:11:00.002+03:00

ylkäosaton

itseturhaaja

lyhty-ylväs

kehopäätelmä

hämylämmin

lakumetria

ahdikas

meludraama

griinimigreeni

lohtuseinämä

f 25

2011-05-02T03:06:00.002+03:00

.
vaisto, taivaan aivastus
.

ja pesistä neulottiin reitit

2011-04-29T02:50:00.000+03:00

IX

ja pesistä neulottiin reitit umpeen, umpeen muistot
punaisesta valosta risteävistä poluista vuorten juurella

nähtiin miten taitavin kaikista maalasi punaisen valkoiseksi
ja kaikkialla löydettiin mitä etsittiin koska ei enää etsitty

vaan löydettiin luonnostaan sanat suuhun ja eleet käsille
ja tuulen luontevat asennot takertuivat hiuksiimme

takertuivat meihin kuin kadoksissa olleeseen rakastettuun
joka vaikeni ja painautui vartaloa vasten kuin ei tietäisi

menneestä mutta tuuli tietää kaiken tietämisen arvoisen
kohina suonissa vaimenee posket kosket tavat kirpeyttä

että mennyttä ja tulevaa ei ole, vain läsnäolo merkitsee
ja voit takertua kauan kadoksissa olleisiin hiuksiin

mahdollisuus: hän tahtoi luovuttaa outoutensa minulle
mahdottomuus: mitä eniten tahdot sitä eniten pelkäät

kevyttä kenttävitutusta eli teknisiä ongelmia

2011-04-26T07:03:00.001+03:00

Osasyy siihen, että blogissani on ollut hiljaisempaa viime aikoina on, että olen painiskellut erinnäisten ongelmien kanssa. Kone on muuttunut ajoittain järkyttävän hitaaksi, vaikka olen parhaani mukaan koittanut suorittaa ne tavalliset kommervenkit.

Yksi kummallisuuksista liittyy bloggeriin, jossa on ollut haamukävijöitä bloggerin omien tilastojen mukaan, nämä liittyvät jotenkin gadgettien/widgettien kyselyihin. Jotain käsitysta asiasta saa TÄÄLTÄ. Analyticsissa noita ongelmia ei näy, joten en ole ollut niin huolissani. Ihmetystä kyllä aiheuttaa näiden kahden järjestelmän antama toisistaan poikeava informaatio yleensäkin, vaikka niiden pitäisi olla saman firman luomuksia.

Jonkinlaisia satiaisia luulen koneen kyllä saaneen. Windowsin prefetch-kansioon (onko tällaista osiota olemassakaan?) on alkanut ilmestyä erilaisia RUNDLL32.EXE-xxxxxxxx.pf-tiedostoja, kukin omalla numerosarjallaan (x). Koska olen ymmärtänyt että tuontyyppisiä juttuja saisi olla vain windowsin system32-kansiossa, olen poistanut ne sitä mukaa kun ovat ilmestyneet, mutta aina saapuvat takaisin. F-Secure ei tunnu niihin reagoivan. Jostain ymmärsin että saattaisivat liittyä myös windowsin word-ohjelmien päivitykseen, mutta ongelmia ei wordissa ole ollut poistoista huolimatta.

Kruununa kaiken päälle saan jatkuvasti ilmoituksia siitä, että one of the USB devices attacked to this computer has malfunctioned, and windows does not recognize it. Kuitenkin kaikki usb-portissa kiinni olevat laitteet (kuuloke, hiiri, WLAN) tuntuisivat toimivan normaalisti.

Viisaat ystäväni, mitä tapahtuu? Malware, joku muu ötiäinen, lopun alkua? Mitä voin tehdä?

PS. Päivitin hätäpäissäni jo uuteen Firefox 4-versioon, joka ei tunnu olevan ihan valmis ja vakaa vielä...

f 24

2011-04-23T22:59:00.001+03:00

.
suolaista, nuolaista tuollaista
.

metsän siimeksessä

2011-04-20T00:13:00.000+03:00

Aineksia patikkaretkelle:
ruskan värit, aurinko paistaa, puro solisee,
lintujen ääniä, mielellään kuikka tai satakieli.
Suotavaa myös kumppani, savukkeita,
aurinkolasit, sienikori, kävelykengät.
Hyviin kenkiin kannattaa satsata ja hiekkatietä varoa,
sillä kivi kengässä voi pilata kaiken.
Kivi kengässä, kuin se sinun pikkuinen pisteesi,
musta piste pikkuaivoissa,
jäänne eläimen ajalta, tiedä
että se voi kasvaa ja painaa hermoja (sen tulee häiritä)
niin ettet enää muista mitä aiemmin oli
vain tämä nykyinen tila, poissa
mielestä, metsästä ja paperista,
jotain elämän ja kuoleman tuolta puolen.
Mutta hiljaisuus on yksin sinun, vihdoin
sinun. Ja pelkäät että se on tyhjä.

saksittua

2011-04-18T22:13:00.002+03:00

mutta ei se niin mene
minä en voi koskaan selittää mistä on kyse
ja miksi kirjoittamani runot
olivat ne vaatteet jotka tarvitsin
lähtööni ja katoamiseeni

Bruno K. Öijer

muistio

2011-04-11T16:58:00.005+03:00

- sydän mukaan äänestyskoppiin

tästähän ei saanut mitään selvää

2011-04-08T17:11:00.003+03:00

Tästähän ei saanut mitään selvää
suuret runoilijat kirjoittavat kivestä
tai puhuvat sen kanssa
minä tahtoisin puristaa sen käteeni
ja heittää veteen tai metsään
tai ei sentään
mieluummin loikoilen kallion lämmössä
kuuntelen sen vuosituhantista melodiaa
tulkitsenko sen haikeudeksi vai suruksi
ehkä vain oma suruni kivettyy

Aamiaispöydässä ei tarvitse ajatella
kiveä, kääntelen hajamielisesti
sanomalehden sivuja
näin tahtoisin sanoa
mutta en enää lue lehtiä
enkä juuri syö aamiaistakaan

No niin, eiköhän tämä tullut selväksi
kiviä ei voi syödä aamiaiseksi
ne pitää pureskella yön hiljaisuudessa
kun suuri sävel sahaa läpi pään
sellaista se on kivisellä tiellä

Arvoisa lukijani, ethän heitä ensimmäistä kiveä?
Kivet kivestävät, kivisesti kivitetään
ja huomaamatta muuttuu
yksi sormen liike, nyrjähtänyt katse
meteorisateeksi tälle hohtavalle alukselle
nimeltä Kiihkeä Sydänjuurien Salama

ja salamasta puhutaan kaikenlaista
että mitä se tykkää kalliosta ja järvestä
äläkä usko ettei se iskisi kahdesti samaan paikkaan
kyllä Zeus tietää mitä Zeus tekee
ellei ole juonut viiniä liikaa
mutta sehän on ymmärrettävää
hopeisesta maljasta humaltuu helposti
ja unohtuu miten kivelle puhutaan

sillä kivi ei koskaan vastaa
paitsi kuunteleville
kivi lyö meitä hiljaisuudella kasvoihin
sillä se on kiven tehtävä
josta suloiset rantakivet ei paljoa tiedä
mutta ne ovatkin veden lumoissa

veden lumoissa, tavaan lehdestä
enkä nyt kerro mitä kivellä tarkoitan
sillä en halua loukata metsän henkeä
en halua metsän henkeä
kiven haluan ja kivisen tien
kiveen kirjoitan ja humisee tie

Niin, eiköhän tämä tullut selväksi
kiveen kirjoitan ja humisee tie
ja minäkö se laitoin kiven kiven päälle
merkiksi siitä että laitoin kiven kiven päälle
tulikohan tämä nyt varmasti selväksi?

f 23

2011-04-07T00:20:00.000+03:00

.
äestä artistia
.

nokkava

2011-04-06T02:47:00.006+03:00

i

2011-04-05T02:38:00.002+03:00

'ebentuuri

malkahikinen

vulvautunut

spittarilukema

liisteritiedosto

taivaanlaari

syystakeinen

puuromykkä

stoberanssi

daisaaminen

sielu on varmaan jotain sellaista

2011-03-31T21:09:00.001+03:00

sielu on varmaan jotain sellaista kuin
lankut kokolattiamaton alla
me tahdomme repiä maton irti
ja rakentaa parketin
mihin meidän kärsivällisyys on kadonnut
miksei me olla kuten puut
ne hymyilee kauniisti ja heiluttaa latvojaan
ne kasvaa vaikka kiven päällä
ne odottaa talvea ja tikkaa
ne kärsii ja unhoittaa
moottorisahan äänen
ja yöstä tykkää vain epäilyttävät
ne joiden ajatukset ei kestä päivänvaloa
jotka päivällä näkee liian selvästi

älä valistu

2011-03-25T20:30:00.000+02:00

Taide on eräs epäilyttävimmistä ilmiöistä yhteiskunnassamme. Sitä ei voi syödä eikä se tuota yhteiskunnalle mitattavaa hyötyä. Erityisen vahingollista se saattaa olla nuorisolle, jolle ei ole vielä kehittynyt vastustuskykyä turmiollisille vaikutteille.

Silti taiteellakin on paikkansa, mikäli se suunnataan massojen makua vastaavaksi. Tällainen esteettisen, taatusti ymmärrettävän ja ristiriidattoman mielihyvän tuottaminen tekee ihmiset onnelliseksi vastatessaan enemmistön odotuksia, samalla se saa unohtamaan yhteiskunnalliset epäkohdat. Nationalistisesti suuntautunut ja viihteen kaavaa noudattava taide on yhteiskunnan tuen arvoista.

Oma lukunsa ovat sitten postmodernia taidetta harjoittavat taiteilijat. Postmodernin olemus on hieman epäselvä, mutta yleisesti voidaan sitä luonnehtia em. terveen ja reippaan taiteen vastakohdaksi, jonka tunnistaa siitä ettei sitä ymmärrä, ettei siitä pidä tai sitä jopa inhoaa. Näillä postmodernisteilla on kuitenkin toivoa: heidän ei ole pakko alistua luonnottomiin perversioihinsa. He ovat kaikesta huolimatta yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, joilla on mahdollisuus tulla rakastetuiksi. Parantuminen voi alkaa esim. maalaamalla maisemataulun, säveltämällä terverytmisen laulun tyyliin Porilaisten marssi. Kirjailijat voivat lukea läpi Iijoki-sarjan. Eheytymisen kunniaksi taiteilijalle myönnetään jäsenkirja, jonka voi valita vapaasti kahdesta vaihtoehdosta.

sana on vapaa

2011-03-22T08:21:00.001+02:00

Sana on vapaa, sanoo kynää pitelevä käsi.

Ruutupaperin pitää ristikko kasassa.
Valmis kantamaan painavaa sanaa.

Kriitikko punnitsee teoksen.
Laskee hinnan jokaiselle sanalle.

Halvat sanat, saat maksaa niistä kalliisti.

Runoilija haki kuolemattomuutta, haki köyden.
Eikö pimeyttä käy kirjoittaminen?

Pimeys kirjoitetaan valoisassa palatsissa.

yksinkertainen on kaunista

2011-03-20T21:48:00.003+02:00

f 22

2011-03-17T00:40:00.001+02:00

.
aamuisin muistin, 'uistin
.